Kuva: Fotolia

Kuinka monta luomea oikeassa käsivarressasi on? Kertoo riskistä sairastua vakavasti

19.10.2015 14:15 - Senni Loikala

Tutkijoiden mukaan juuri oikean käden luomimäärä ennakoi kaikista luotettavimmin luomien kokonaismäärää. Jos luomia on yli sata, on tällöin riski sairastua melanoomaan selvästi kohonnut.

Luomien määrästä löydettiin yhteys riskiin sairastua melanoomaan, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Jos oikeassa kädessä on yli 11 luomea, on monesti koko vartalossa tällöin yli 100 luomea. Se on tutkijoiden mielestä ”vahva ennuste” kohonneesta riskistä sairastua myöhemmin ihosyöpään.

- Me demonstroimme, että käsivarren luomimäärän ollessa enemmän kuin 11, että tällöin on huomattava riski omata yli sata luomea, mikä itsessään on vahva ennusmerkki riskistä sairastua melanoomaan, tutkijat kertovat.

Miten tutkimus tehtiin?

Tutkimukseen osallistui lähes 3600 kaksosnaista ja erityiskoulutuksen saaneet hoitajat tutkivat ja laskivat heidän vartaloidensa luomet. He huomasivat, että oikean käden luomimäärä ennakoi kaikista luotettavimmin luomien kokonaismäärää.

Jos jaloissa tai miesten selissä on paljon luomia, kertoo sekin tutkijoiden mukaan yleensä siitä, että vartalossa on muutenkin tavallista enemmän luomia. Myös punaiset hiukset, vaalea iho, suorat hiukset, vaaleat hiukset sekä aiemmat ihon palamiset auringossa lisäävät melanooman riskiä, väittävät tutkijat.

Ajoissa seuraukseen

Vaikka luomien laskeminen voi tuntua jopa pelottavalta, niin voi tutkimustuloksesta puolestaan olla hyötyä sairastumisriskin pienentämisessä.

- Löydöillä voisi olla huomattava vaikutus ensihoitoon, jolloin potilaan luomien kokonaismäärää pystyttäisiin arvioimaan tarkemmin ja todella nopeasti helposti tutkittavan kehonosan avulla. Tämä voi tarkoittaa, että useammat melanooman riskin omaavat voitaisiin tunnistaa ja päästä seurantaan, tutkija Simone Ribero selvittää.


LUE MYÖS: Ihosyöpä vai harmiton luomi? Tarkkaile hipiääsi näin

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat