Kuva: Fotolia

Palkittu yrittäjä: "Olin vähällä menettää koko yritykseni yhdessä päivässä"

29.09.2017 18:20 - Katja Nygård / katja.nygard@bauermedia.fi

Niklas Nukari perusti ensimmäisen yrityksensä 21-vuotiaana keittiöremonttilainalla.

Vuoden 2017 nuoreksi yrittäjäksi valitusta Niklas Nukarista tuli yrittäjä kolme vuotta sitten. Hän oli tuolloin rimaa hipoen valmistunut merkonomiksi ja vasta 21-vuotias. Ennen yrittäjyyttään Nukari työskenteli tukkumyyjänä, mutta sai tarpeekseen jatkuvasta tien päällä olemisesta ja hotelliasumisesta.

Nykyisen yrityksensä, Takuullecom Oy:n lisäksi Niklas omistaa kuusi muutakin yritystä, joista tunnetuin lienee vaihtoautobisnestä tekevä Autolle.com.

Yritykseni on perustettu...vuonna 2014 keittiöremonttilainalla. En saanut pankista lainaa yrityksen perustamista varten, koska olin ainoa, joka siinä vaiheessa uskoi siihen. Olin hiljattain ostanut uuden asunnon, joten otin lainaa keittiöremonttia varten. Tuolla rahalla pistin yrityksen kasaan.

Parasta yrittäjänä…on se, ettei mikään päivä ole samanlainen kuin edellinen. Tykkään vaihtelusta ja haasteista.

Vaikeinta yrittäjänä…on kaikki epäsuorasti yrittämiseen liittyvät asiat, joihin ei voi itse vaikuttaa. Eli se kun joutuu käyttämään aikaansa muuhun kuin siihen ydintekemiseen.

Suurin saavutukseni yrittäjänä…on se, että pystyy työllistämään paljon ihmisiä ja maksamaan palkat aina ajallaan. Minulla on noin 85 alaista. Vedän edelleen itse myyntiä, mutta omasta tahdostani olen hallinnon kaukaisin jäsen.

Yrityksen alkuaikoina…halusin tehdä hommia itsekseni, en hirveästi kysellyt tai ottanut vastaan neuvoja. En halunnut joutua raportoimaan kenellekään, onnistunko vai en. Myöhemmin olen kasannut ympärilleni muutaman luottohenkilön, joiden näkemyksiä kuuntelen.

Tärkein saamani neuvo on…että koskaan ei saa ajatella, että kaikki on hyvin. Kun tuntuu siltä, että kaikki menee hirveän hyvin, ei vain osaa tunnistaa ongelmia.

Olen oppinut kantapään kautta…että henkilöstöjohtaminen on iso ja tärkeä asia. Olen varmasti tehnyt siinä asiassa kaikki virheet, joita yritysjohtaja vain voi tehdä.

Jos olisin nyt perustamassa ensimmäistä yritystä…palkkaisin aiemmin talousjohtajan. Ensimmäisinä yritysvuosinani Jari Sarasvuo tiedusteli firmani talousjohtajaa. Sellaista ei vielä silloin ollut, koska kuvittelin voivani hoitaa itse senkin homman. Jari sanoi, että ihan niin fiksu mies en minäkään ollut. Hän sanoi myös, että jos talousjohtajaa ei puolen vuoden sisällä olisi palkattuna, firma menisi nurin. Puolen vuoden päästä meillä oli talousjohtaja.

Pahin vastoinkäyminen yrittäjänä…sattui ensimmäisenä yrittäjävuotenani, kun äkillisen kassavajeen vuoksi olin vaarassa menettää koko yritykseni yhdessä päivässä. Valvoin koko yön ja mietin, miten yritykseni voitaisiin pelastaa. Keksin ratkaisun perustamalla toisen yrityksen, jonka mahdollisuuksiin pankki uskoi ja antoi lainaa selvitäkseni pahimman yli.

Vaikeina aikoina olen saanut apua ja tukea…työntekijöiltäni. Olemme istuneet yhdessä alas ja miettineet avoimesti, miten tilanteesta selvittäisiin. Aina on jotenkin selvitty.

Olen joutunut pettymään…motivoituneiden työntekijöiden löytymiseen. Etenkin Etelä-Suomen alueelle on vaikea saada työntekijöitä, vaikka emme edellytä mitään muuta kuin oikeaa asennetta. Kaiken muun pystyy oppimaan.

Tulevaisuudessa uskon…että olemme Suomen suurin autoliike ja Euroopassa edelläkävijä kaupan alan digitalisoinnissa.

Lue myös: Yrittäjä Vappu Pimiä: ”Palkkatyöhön palaaminen olisi painajainen”

Lue myös: Rakennusurakoitsija: ”Yrittäjänä voi tapahtua mitä tahansa”

Lue myös: Kuntosaliyrittäjä: ”Välillä pitää olla vähän itsekäs”

Kilpailut

Uusimmat