Kuva: AOP

Pelicans ja HPK pelaavat sarjaottelun Tallinnassa: "Pitää tuottaa elämyksiä"

07.09.2017 08:00 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Pasi Nurmisen mukaan jääkiekko on tekemässä nousua myös Virossa.

Eilen uutisoitiin historiallisesta tapahtumasta, kun kerrottiin, että Lahden Pelicans sekä HPK Hämeenlinnasta pelaavat ensi vuoden tammikuussa liigaottelun Viron pääkaupungissa, Tallinnassa.

Pelicansin omistajan sekä kakkosvalmentajan Pasi Nurmisen mukaan ottelumahdollisuutta on mietitty jo pidemmän aikaa.

- Jo pidemmän aikaa tätä on suunniteltu ja käyty katselemassa paikkoja ja sen sellaista, Nurminen kertoo Radio Novan Aamun Minna Kuukan haastattelussa.

Nurmisen mukaan tavoitteena onkin tarjota katsojille uusia elämyksiä.

- Me taistellaan muustakin kuin urheilukentillä olemisesta ja Suomen mestaruudesta. Me taistellaan ihmisten vapaa-ajasta. Koen, että me ollaan esiintyviä taiteilijoita, joiden pitää tuottaa elämyksiä. Me ei tyydytä Pelicansissa vain olemaan osa jotain, vaan pyritään viemään asioita eteenpäin ja toteuttamaan uusia juttuja.

Nurmisen mukaan jääkiekon suosio on koko ajan nousemassa Virossa.

- Se on ihan uusi halli missä pelaamme. Siellä käy paljon nuoria ja lapsia harjoittelemassa. Varmaan Virossa tällä hetkellä etsitään sitä omaa tapaa ja mietitään, että mihin suuntaan hommia lähdetään toteuttamaan.

Uusi Liigakausi starttaa tulevana perjantaina. Nurmisen mukaan Pelicansilta on lupa odottaa suuria.

- Kentälle tulee aktiivinen joukkue. Todella luisteleva ja kova vauhtinen joukkue. Olemme Matikaisen Petrin kanssa vieneet hommaa pari vuotta eteenpäin, ja voin sanoa rehellisesti, että valmentaminenkin on muuttunut täysin, Nurminen toteaa.

Lue myös: Onko tämä todella jääkiekko-ottelu? Katso video uskomattomasta huutomyrskystä!

Radio Novan Aamu arkisin 6-10.

Radio Nova, Voice.fi, SuomiRock ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat