Vuotiko virallinen MM-kisapallo julkisuuteen? Kuva leviää somessa

27.10.2017 17:00 - Sami Ikonen

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat alkavat kesäkuussa Venäjällä.

Jalkapallofanien pitää odottaa seuraavia maailmanmestaruuskisoja vielä kahdeksan pitkää kuukautta. Suurin osa turnauksen osallistujamaista on jo selvillä. Marraskuun jatkokarsinnoista selviää vielä viimeiset osallistujat. Suomea ei kisoissa valitettavasti nähdä, mutta rakas naapurimaa Ruotsi voi selvitä vielä mukaan. Kisaisäntä Venäjä pelaa luonnollisesti turnauksessa.

Jokaisia kansainvälisiä turnauksia varten suunnitellaan virallinen kisapallo. Monet jalkapallofanit muistavat millainen farssi Etelä-Afrikan MM-kisojen pallosta eli Jabulanista syntyi vuonna 2010. Tuolloin jalkapallon omituinen liikerata aiheutti ylimääräistä päänvaivaa erityisesti maalivahdeille.

Nyt Twitterissä on levinnyt kuva tulevasta kisapallosta. Jalkapallojärjestö FIFA ei ole vielä julkaissut kisojen virallista kisapalloa, joten voidaan spekuloida, onko somessa leviävä pallo aito.

Pallon virallinen nimi on Adidas Telstar 18. Sen valkoinen pohja mustilla täplillä muistuttaa ikonista mallia mitä käytettiin viimeksi vuoden 1974 kisoissa. 

Kisojen avauspotku potkaistaan 14. kesäkuuta. Turnaus kestää heinäkuun puoleenväliin asti.

Lue myös: Kaksoiskansalaisena USA:n valinnut jalkapalloilija pettyi karusti - MM-kisat jäävät haaveeksi

Lue myös: Perheenisän tunteellinen reaktio liikuttaa Facebookissa - näki joukkueensa pääsevän MM-turnaukseen

Lue myös: Venäläistä stadionia haluttiin laajentaa halvalla - kuvat lopputuloksesta leviävät netissä

Lähde: footyheadlines.com

Kilpailut

Uusimmat