Mikko Leppilampi uutuushankkeestaan: "Ei tässä ole keksitty mitään uutta ja nerokasta"

12.05.2016 08:15 - Reija Saarinen

Leppilammen ja kumppaneiden viihde- ja media-alan keskus avautuu vuoden 2018 aikana.

Näyttelijänä ja juontajana tunnettu Mikko Leppilampi,37, tekee uuden aluevaltauksen. Mies aikoo nimittäin ryhtyä yrittäjäksi. Leppilampi ilmoitti eilen avaavansa kumppaneidensa kanssa viihde- ja media-alan keskuksen Vantaalle.

- Ei tässä ole keksitty mitään uutta ja nerokasta konseptia. Reagoimme vaan alan tarpeisiin. Nykyiset tilat eivät vastaa tarpeisiin ja esimerkiksi livelähetysten tekemiseen tarvitaan uusia tiloja kipeästi, Leppilampi toteaa Radio Novan Minna Kuukan ja Aki Linnanahteen haastattelussa.

Ihan uutta yrittäjyys ei monitoimimiehelle ole. Hän on ollut jo pidempään mukana muun muassa ravintolabisneksessä. Mutta aikooko herra ryhtyä vallan yrittäjäksi?

- Tämä on oikeastaan sellainen asia, että olen aina ajatellut, että kun joku päivä oppii tarpeeksi, voi olla siellä pöydän toisella puolella. Tämä tuntuu oikealta hetkeltä tämän unelman toteuttamiseen. Minulla on mielestäni tarpeeksi intohimoa ja ymmärrystä. Vuosien varrella olen myös ehtinyt solmimaan suhteita ihmisiin, joilta voin pyytää apuja ja neuvoja.

Novan aamu arkisin klo 6-10

Kilpailut

Uusimmat