IS: Jessica Ruokola antoi pahoinpitelyn anteeksi avopuolisolleen: "Kaikki eivät ymmärrä ratkaisuani"

19.05.2016 07:45 - Senni Loikala

Miss Helsinki Jessica Ruokolan miesystävä tuomittiin viideksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen kumppaninsa pahoinpitelystä, kerrotaan Ilta-Sanomissa.

Jessica Ruokola, 25, avaa ensimmäisen kerran julkisuudessa sydäntään pahoinpitelystä ja parisuhteen nykyisestä tilasta Ilta-Sanomille. Ruokola joutui miesystävänsä pahoinpitelemäksi kotonaan tammikuussa. Hän ei tehnyt rikosilmoitusta, mutta poliisi alkoi tutkia tapausta sen saaman mediahuomion vuoksi.

- En puhunut tutkinnassa mitään, koska tämä asia on valmiiksi jo raskas. Lisäksi kaiken puiminen vielä julkisesti toi paniikin, kaikki tuntui aivan liian raskaalta. En siis ole sen takia jättänyt kertomatta, että hiljaisesti hyväksyisin sen mitä tapahtui, sellaista ei saa ikinä käydä, Ruokola kertoo.

Ruokola ja hänen miesystävänsä olivat olleet yhdessä reilu kolme vuotta ja asuneet koko ajan avoparina, ennen kuin pahoinpitely tapahtui. Ruokolan mukaan parisuhteessa oli ollut ongelmia ja he olivat harkitsemassa eroamista. Sitten tilanne kärjistyi.

- Sain (pahoinpitelyssä) ruhjeita, mustelmia ja hiuksiani lähti irti. Mikään ei murtunut. Henkinen sokki, kaiken tapahtuneen ymmärtäminen vei ainakin kaksi viikkoa.

Ruokolan miesystävälle luettiin syyte törkeästä pahoinpitelystä Helsingin käräjäoikeudessa eilen keskiviikkona. Hänet tuomittiin ehdolliseen vankeuteen viideksi kuukaudeksi tavallisesta pahoinpitelystä.

Yhteenpaluu

Nyt pariskunta on palannut takaisin yhteen. Ruokola kertoo antaneensa anteeksi miesystävälleen. Hän painottaa silti, ettei väkivaltaa saa hyväksyä parisuhteessa. Ruokola ja miesystävä rakastavat toisiaan ja ovat siksi päättäneet jatkaa yhteistä matkaansa.

- Hän on osoittanut sellaista katumusta ja ongelmansa kohtaamista, että olen antanut hänelle uuden mahdollisuuden. Tiedän, että kaikki ihmiset eivät ratkaisuani varmasti ymmärrä, en itsekään ulkopuolisena varmasti ymmärtäisi. Mutta syy on puhtaasti rakkaus.

Lähde: Ilta-Sanomat

Lue myös: Koskettava kirjoitus perheväkivallasta muistuttaa, että vaikeneminen ei kannata 

Kilpailut

Uusimmat