Eevi Teittinen, 26, ja rap-artisti Uniikki, eli Dan Tolppanen, 34, kertoivat julkisuuteen kesäkuun lopulla, että kihloissa ollut pariskunta on päättänyt erota. Teittinen kirjoitti keskiviikkona Mini Fitness -blogissaan, että nyt on aika käsitellä tapahtunutta rauhassa.
”Vain käsittelemällä asiat ja hyväksymällä ne voimme eheytyä oikeasti ja päästä eteenpäin elämässä. Omaa aikaa kannattaa ottaa aina isojen muutosten ja ajastusten tullessa, sillä kukin meistä voi korjata itsensä sisältä vain ja ainoastaan itse”, Teittinen kirjoittaa.
Sinkkuaikaan luottavaisin mielin
Teittinen ja Tolppanen suunnittelivat naimisiinmenoa jo viime vuonna, mutta lopulta hääpäivää päätettiin siirtää. Vaikka pari ei lopulta päätynyt naimisiin, kertoo Teittinen, että elämässä on silti vielä iloa tuovia asioita. Hän kiittää myös ystäviään, ja kertoo olevansa innoissaan heidän olemassaolostaan elämässä.
”Vaikka häitä ei tullutkaan, eikä kotini täyty lapsien kiljahteluista, on elämässä paljon muita ihania, iloitsemisen arvoisia asioita. Nyt elämän virta päätti järjestää niin, että saan elää vielä täysin toista elämänvaihetta. Vaikka tämä tuntuu pikakelaukselta taaksepäin, otan sen nyt ilolla vastaan.”
Erilainen tulevaisuus
Teittinen kertoo, ettei tunne epäonnistuneensa, vaikka elämä onnistui yllättämään. Hän painottaa parisuhteen olleen merkityksellinen molemmille ja lisää, että uskoo molempien löytävän vielä oikeat elämänkumppanit itselleen.
”Ehkä en ollut valmis siihen kaikkeen vielä. Uskon, että kaikella tälläkin on tarkoituksensa. Yhteinen matkamme Danin kanssa oli ehdottomasti merkityksellinen meille molemmille, vaikka emme sitä yhdessä loppuun kulkeneetkaan. Tiedän, että me molemmat tulemme löytämään ne oikeat.”
Pääset lukemaan Teittisen blogikirjoituksen kokonaisuudessaan täältä.
Lähde: Mini Fitness -blogi
Julkaisimme viime viikolla Uniikin kirjoituksen, jossa hän kertoi erosta. Lue juttu tästä.