Kuva: Nelonen

Tänään tv:ssä: Jopa kahdeksalla Oscarilla palkittu menestyselokuva

17.09.2016 07:10 - Mika Parikka

Slummien miljoonääri voitti peräti kahdeksan Oscar-palkintoa, seitsemän Baftaa ja viisi Golden Globea.

Tänään televisiossa nähdään elokuva, josta puhutaan vielä vuosienkin päästä oman aikansa klassikkona. Slummien miljonääri on vuonna 2008 ensi-iltansa saanut elokuva, joka nappasi käsittämättömän määrän erilaisia alan palkintoja. 

Elokuva on kasvutarina, joka saa alkunsa, kun Intian Mumbain slummissa kasvanut Jamal on juuri voittamassa Haluatko miljonääriksi -visailun pääpalkinnon. Jamal kuitenkin pidätetään, sillä häntä epäillään huijaamisesta. Syyttömyyttä todistavalla Jamalilla on oikea tarina jokaisen oikean vastauksen takana. 

Elokuva kuuluu lähes yleissivistykseen, joten tämä pätkä kannattaa todellakin katsoa.

Slummien miljonääri
21:00
Nelonen

Katso elokuvan traileri alta:

Lue myös: Muistatko, kun Rölli "kännäsi" televisiossa? Syy jakson teemavalintaan tuo kyyneleet silmiin

Kilpailut

Uusimmat