Kuva: Sub

Tänään tv:ssä: IMDb:n ykkössijalle äänestetty draamaelokuva

19.09.2016 07:10 - Mika Parikka

IMDb eli Internet Movie Batabase on internetin laajin elokuvatietokanta, joka ylläpitää esimerkiksi 250:n suosituimman elokuvan listaa.

Stephen Kingin pienoisromaaniin perustuva Rita Hayworth - avain pakoon nauttii suurta kunniaa ollessaan IMDb:n eli Internet Movie Databasen top 250 -elokuvien listan kärjessä. IMDb on arvostettu ja suosittu palvelu, jossa käyttäjät arvostelevat elokuvia asteikolla 1-10. Rita Hayworth - avain pakoon on arvosteltu palvelussa arvosanalla 9,2.

Elokuvaa tähdittävät Tim Robbins ja Morgan Freeman. Elokuva sijoittuu 1940-luvun loppuun. Se kertoo Tim Robinsin näyttelemästä Andy Dufresnesta, älykkäästä pankkiirista, joka tuomitaan kahteen elinkautiseen kahdesta murhasta. Mies lähetetään Shawshankin vankilaan, jossa hän tutustuu Morgan Freemanin näyttelemään Rediin, joka on kykenevä hankkimaan mitä tahansa vankilassa. Kyseiset herrasmiehet päätyvät yhteen ja Dufrense alkaa suunnittelemaan pakoa.

Elokuva ei ilmestyessään saanut suurtakaan huomiota, mutta ajan myötä se on saavuttanut suuren suosion, josta kertoo myös ykkössija IMDb:ssä.

Rita Hayworth - avain pakoon
21:00
Sub

Katso elokuvan traileri alta:

Lue myös: Fifty Shades Darker kiinnostaa - traileria katsottu 114 miljoonaa kertaa viimeisen vuorokauden aikana

Kilpailut

Uusimmat