Kuva: AOP

Kim Kardashian kohautti vaihteeksi politiikalla - Trumpin vai Clintonin puolella?

25.09.2016 12:15 - Iiro Myllymäki

Kardashianin väitettiin olevan epävarma siitä, ketä hän aikoo äänestää tulevissa presidentinvaaleissa. Nyt nainen on tehnyt mielipiteensä selväksi.

Kim Kardashian, 35, on tunnettu kohuista, jotka saavat alkunsa tämän paljastavista kuvista. Viikonloppuna Kardashian on ollut aivan toisenlaisen kohun keskellä. Naisen väitettiin sanoneen lehtihaastattelussa, että hän saattaa aiemmasta mielipiteestään poiketen äänestää Donald Trumpia Yhdysvaltain tulevissa presidentinvaaleissa.

Perjantaina Kardashianin väitettiin sanoneen Wonderland-lehden haastattelussa seuraavasti:

- Ensin olin täysin Hillary Clintonin puolella. Kävin eilen illalla pitkän keskustelun Caitlyn Jennerin kanssa siitä, miksi hän äänestää Trumpia. Olen nyt kahden vaiheilla, Kardashiania siteerattiin uutisissa.

Loppu spekulaatioille

Sosiaalinen media meni lausunnosta sekaisin. Sitaatin alkuperää alettiin kuitenkin kyseenalaistaa. Nyt Wonderland-lehti on kieltänyt laittaneensa kyseistä sitaattia juttuunsa. Buzzfeed kuitenkin uutisoi, että sitaatti oli mukana haastattelun ennakkoversiossa, jota jaettiin tietyille viestimille.

Kardashian itse lopetti spekulaatiot julkaisemalla tiedotteen omilla nettisivuillaan ja julkaisemalla Twitterissä viestin, jonka mukaan hän aikoo äänestää Clintonia. Tiedotteessa Kardashian myöntää keskustelleensa äänestämisestä muun muassa Caitlyn Jennerin kanssa ja lopulta päätyneensä Clintonin äänestämiseen.

”Uskon, että Hillary on paras edustamaan maatamme ja on pätevin siihen pestiin. Tänä vuonna en äänestä vain itseni puolesta, vaan myös lasteni puolesta. Otin sen tarkasti huomioon, kun tein päätökseni”, Kardashian kirjoittaa.

Kardashian kokee, että Clintonin mielipiteet vastaavat Trumpin mielipiteitä paremmin hänen omiaan esimerkiksi aseiden valvonnasta ja naisten oikeudesta aborttiin.

Lue myös: Donald Trumpille naureskeleva mobiilipeli julkaistiin - katso hervoton video pelistä

Lähteet: Mashable, Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat