Kuva: AOP

Spice Girls -tähti yllätti syöpätaistelun voittaneen faninsa - katso liikuttava video kohtaamisesta

19.10.2016 21:45 - Elisa Jalasjoki

Emma Bunton saapui paikalle kukkien ja kakun kera.

Spice Girls-yhtyeestä tutuksi tullut Emma Bunton, 40, pääsi yllättämään yhtyeen yhden pitkäaikaisista faneista suloisella tavalla. 

25-vuotias Sophie Belcher oli viettämässä ystävänsä kanssa kahvilassa "cancerversarya", eli niin sanotusti omaa syöpävuosipäiväänsä, kun Bunton asteli sisään. Naisella diagnosoitiin syöpä ensimmäisen kerran tämän ollessa vain viisi vuotias. Hoitojen aikana pieni tyttö vaati, että saisi aina sairaalassa ollessaan pitää yllään Spice Girls -vaatteitaan. 

Belcher vietti juhlaa siksi, että oli vihdoinkin voittanut 20-vuotisen taistelunsa syöpää vastaan. Hän ei kuitenkaan osannut odottaa lapsuutensa sankarin saapuvan paikalle.

Yllätystä Belcher kommentoi Mashable-lehdelle sähköpostin kautta näin: 

"Kaikki 5-vuotiaan minäni unelmat tulivat todeksi. Luulin, että tulin kahvilaan juomaan teetä - ja sitten Baby Spice ilmestyi paikalle. Minulla ei ollut tietoakaan hänen tulostaan, ja oli upeaa tavata", Belcher hehkutti tapaamista. 

" Ensimmäisten hoitojeni aikana rakastin kaikkea mitä Spice Girlsit olivat. Pukeuduin joka hoitoon yhtyeen eri jäseniksi. Se auttoi silloin todella paljon, ja Emman tapaaminen oli todella positiivinen tapa juhlistaa 20-vuotista taivaltani". 

Nyt nainen on vihdoin voittanut sairauden, ja pääsee elämään tavallista normaalin nuoren naisen elämää. Bunton sekä Belcher ovat myös kannattajina kuukauden mittaisessa Stand Up To Cancer - kampanjassa. 

Lähde: Mashable

Lue myös: Perheen isoisä yllätettiin kyyneliin - sydäntä lämmittä video leviää netissä

Kilpailut

Uusimmat