Kuva: AOP

Vesa-Matti Loiri kertoo masennuksestaan: "Pyysin, ettei tarvitse herätä aamulla"

21.10.2016 16:45 - Senja Rapila - Luettu 1 552 kertaa

Vesku kertoo Pyhät tekstit -kirjassaan muun muassa kokemuksistaan masennuksen kanssa. Hän kertoo, ettei ole kuitenkaan koskaan ajautunut yrittämään itsemurhaa.

Suomalainen legenda, näyttelijä ja laulaja Vesa-Matti Loiri avaa uudessa Pyhät tekstit -kirjassa tarinoista, jotka ovat inspiroineet Loiria kirjoittamaan viimeisen levynsä. Hän kertoo, että erään kappaleen innoittajana on toiminut masennus ja sen tuomat kokemukset.

"Mulla on ollut pari vaikeeta depressiota, jollon en suinkaan, millään lailla, yrittänyt itsemurhaa. Mutta pyysin ettei tarvitse herätä aamulla", hän kertoo kirjassaan.

"Mä en pelkää kuolemaa, mutta viime vuosina mä olen alkanut pelätä tukehtumiskuolemaa, koska se kestää sentään puolitoista minuuttia."

Hoidossa masennuksen vuoksi

Sinäkin olet sitä -kappaleen syntytarinoissa Vesku kertoo, että ajautui myöhemmin Lapinlahden sairaalaan huonon olonsa vuoksi. Aamulla ei tehnyt mieli herätä, mutta apua oli pakko hakea - ja lopulta sitä saatiin.

"Mä olin siellä ja päätin että näitä nappeja mä en ota, mä syljin ne vek. Mulla oli sopimus että mä pääsisin sinne heti, kitaristi Rekku Rechardtin faija, psykiatri tai mitä ne ovat, hoiti mut sinne ja sopimus oli, että mä olen vähintään kuukauden. Se kysyi puhelimessa: "No mikäs nyt kiikastaa?" kirjassa kerrotaan.

"Kun maailma kaatuu päälle kerta kaikkiaan, et mä en näe mitään valoo, en mistään suunnasta", Vesku kertoo, että oli vastannut psykiatrin kysymykseen. Suomalainen taiteilijalegenda oli hoidossa yhteensä kaksi ja puoli viikkoa.

Vesa-Matti Loiri on kertonut kirjassaan myös siitä, mitä liiallinen ego voi tehdä ihmiselle. Voit lukea siihen liittyvän artikkelin täältä.

Lähde: Vesa-Matti Loiri: Pyhät tekstit - Syntytarina, Timo Kiiskinen, 2016, WSOY

Lue myös: Jari Tervo ei halua nähdä idoleitaan: "Voivat paljastua pissapäiksi"

Uusimmat