Kuva: AOP

Maailman seksikkäimmäksi kasvissyöjäksi valittu näyttelijä kuvattiin alasti - katso kaunis otos

22.11.2016 16:15 - Iiro Myllymäki

Alicia Silverstone esiintyy mainoskampanjassa, joka haluaa kiinnittää ihmisten huomion lampaiden kohtaamaan julmuuteen villantuotannossa.

Muun muassa Clueless-elokuvasta tuttu näyttelijä Alicia Silverstone, 40, on riisuutunut eläinten hyvinvoinnin puolesta. Nainen nähdään eläintenoikeusjärjestö PETA:n mainoksessa alasti. ”Olen mieluummin alasti kuin pidän ylläni villaa”, mainoksessa lukee.

(kuva: AOP)

Silverstone on ollut aiemminkin PETA:n mainoskasvona, ja vuonna 2004 PETA valitsi hänet maailman seksikkäimmäksi naiskasvissyöjäksi. Myös muun muassa Pamela Anderson, Pink ja Khloe Kardashian ovat antaneet kasvonsa järjestön mainoskampanjoille.

Silverstonen uusi mainos haluaa kiinnittää ihmisten huomion lampaanvillan tuotantoon ja siihen liittyviin ongelmiin. Naisen mukaan ihmiset eivät tule ajatelleeksi, että lampaiden keriminen villan vuoksi tehdään varsin kovin ottein.

- Koko kerimisprosessi on todella nopeatempoinen. Villa leikataan. Lampaita satutetaan. Ne saavat vakavia haavoja, mutta niitä ei hoideta. Lampaat eivät ole tätä tekeville eläviä olentoja, ne ovat pelkkiä objekteja, Silverstone sanoo.

Lue myös: Näyttelijä Alicia Silverstone perusti erikoisen järjestön: Anna meille ylimääräinen rintamaitosi

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat