Kuva: Mikko Räsänen

Tanssijakaunotar Marika kävi selvännäkijällä: "Kaikki ennustukset toteutuivat!"

29.12.2016 19:30 - Mikko Räsänen

Upea tanssijakaunotar Marika Manninen ei usko ennustajiin. Silti hän myöntää, että hänen viime vuotensa ovat sujuneet aivan kuten selvännäkijä muutama vuosi sitten ennusti.

Marika Manninen, 29, tunnetaan pitkän linjan showtanssijana. Missikisoissakin nuorempana kilpaillut kaunotar on kuulunut tanssiryhmään jo kymmenen vuotta ja on nykyään Déjà-vu -tanssiryhmän kantavia voimia. 

Marika kertoo, että hänen viime vuotensa ovat menneet kuin käsikirjoituksen mukaan. Kaikki alkoi siitä, kun hän kävi selvännäkijällä muutama vuosi sitten. 

- En ole koskaan uskonut tuollaisiin kykyihin, mutta päätin huvikseni mennä kokeilemaan avoimin mielin, Marika muistelee ja kertoo, että hän oli tuolloin elämässään jonkinlaisessa risteyskohdassa.

- Olin elämäntilanteessa, jossa kaipasin hieman uutta suuntaa elämälleen.

Sittemmin onkin tapahtunut paljon. Marika muun muassa löysi elämänsä miehen, meni naimisiin ja on nyt 1-vuotiaan suloisen tytön äiti. 

- Hulluinta on se, että kaikki ne asiat, jotka ennustaja ennusti, ovat nyt käyneet toteen.

Marika on kuvauksellinen kaunotar. (kuva: Mikko Räsänen)

Ensi vuonna Marika täyttää 30. Vaikka tuo on elämässä iso merkkipaalu, niin showtanssi tulee pysymään kuvioissa sen jälkeenkin. 

- Olen aina rakastanut tanssimista ja se, että saan tehdä rakastamaani hommaa yhdessä parhaiden ystävieni kanssa, on kultaakin kalliimpaa. Uskon, että menestyksemme salaisuus onkin juuri se, että yleisöön asti välittyy se ilo, mitä koemme keikoilla.

Marika myöntää, että vaikka esiintymiset ja yhteiset keikkamatkat ovat hauskoja, on tanssijan arki myös rankkaa.

- Ei showtanssijan työ ole pelkkää glitteriä ja kimallusta. Se vaatii uhrauksia, hikisiä treenitunteja ja epävarmoja työaikoja. Välillä huono omatunto kolkuttaa esimerkiksi siitä, että en ole pystynyt olemaan muille ystävilleni niin paljon läsnä. 

Marika kertoo, että tanssiryhmäkollegat ovat myös hänen parhaita ystäviään. (kuva: Mikko Räsänen)

Marikan kiireet ymmärtää, sillä Déjà-Vussa hän ei ole mukana vain tanssijana vaan toimii myös koko ryhmän markkinointipäällikkönä. Tanssiryhmän lisäksi hänellä on vakituinen päivätyö liikunta-alalla. Jossain vaiheessa tanssimiseen saattaa kuitenkin tulla pidempi tauko.

- Yksi vielä toteutumattomista haaveistani on muuttaa pidemmäksi aikaa ulkomaille. Toivon mukaan viiden vuoden sisään pystymme järjestämään asiat niin, että tämä on mahdollista. 

Nyt Marika haaveilee ulkomaille muuttamisesta. (kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

Lue kaikki aiemmat showtanssijat-juttusarjan artikkelit täältä

Treenivaatteet: Lavli Living Room/Lorna Jane Finland
Korut: Glitter

Hiukset: New Vision

Lue myös: Kun tanssista tulee intohimo - 37-vuotias Emmi jatkaa uraansa showtanssijana

Lue myös: Onko Outi, 26, Ahvenanmaan kuumin ilmestys?

Kilpailut

Uusimmat