Kuva: Mikko Räsänen

Sami Kapanen julkisuudesta: "Olen halunnut pitää kiinni jostain, mitä itse voi määrittää"

11.01.2017 17:00 - Reija Saarinen

Kapanen on mukana Mertaranta ja legendat -ohjelmassa.

Sami Kapanen, 43, on yksi pisimmän NHL-uran tehneistä suomalaiskiekkoilijoista. Vaikka miehen urheilullisista ansioista tiedetään paljon, on hänen yksityiselämänsä jäänyt julkisuudessa vähemmälle huomiolle. Kapasen itsensä mukaan syy on ollut siinä, että hän on aina ajatellut kiekkoroolin riittävän.

- Olen tavallaan halunnut pitää kiinni jostain, mitä voi itse määrittää. Viime vuosina olen kuitenkin halunnut kehittää ja haastaa itseäni ja siksi olenkin tehnyt asioista, joissa laitan itseni mukavuusalueen ulkopuolelle, Kapanen kertoo Mertaranta ja legendat -sarjan pressitilaisuudessa.

Kuoren ylläpitäminen oli myös yksi syy siihen, ettei Kapanen heti innostunut Mertaranta ja legendat -ohjelmasta. Mielen käänsi kuitenkin rakas kotiväki.

- Ajattelin mennä samalla rutiinilla kuin ennenkin, eli kieltäytyä. Jotenkin en ole halunnut koskaan lähteä avaamaan sitä kuorta enempää. Vaimo kuitenkin sai pään kääntymään ja olen siitä todella kiitollinen.

Ohjelmassa puidaan hyvinkin yksityiskohtaisesti kahdeksan urheilijan elämää ja uraa. Pelottaako Kapasta se, että ohjelman myötä omat kasvot koristavat lehtien lööppejä?

- Kaikki on tietenkin mahdollista, mutta koitan olla pelkäämättä. Se on kuitenkin se aito minä, joka siellä nähdään.

- Toki eihän sitä ensimmäisenä halua mennä tv-kameroiden eteen ja olla siinä silmät kosteina, mutta siihen sitä kai päädyttiin, Kapanen naurahtaa.

Kapanen uskookin, että ohjelma saattaa muuttaa katsojiin miehestä iskostunutta kuvaa lempeämpään suuntaan.

- Luulen, että julkikuvani on aika sulkeutunut ja vähemmän puhelias. Kun sitten pääsen vauhtiin, niin olen kyllä kohtuullisen puhelias ja sanavalmis. Hyvin paljon huumorintajuisempikin kuin se julkikuva on.

- Jännityksellä odotan etenkin perheen reaktioita, kun heillä kuitenkin on minusta se oma kuva ja näkemys.

Mertaranta ja legendat -ohjelma TV5-kavanalla 24. tammikuuta alkaen. Mukana ovat Kapasen  lisäksi Janne Ahonen, Minna Tervamäki, Makwan Amirkhani, Heli Rantanen, Marko Jantunen, Laura Lepistö sekä Leo-Pekka Tähti.

Kilpailut

Uusimmat