Kuva: Mikko Räsänen

IS: Saara Aalto tahtoo naimisiin ensi vuonna - unelmoi eksoottisista häistä

30.01.2017 07:33 - Senni Loikala

Kansainvälistä uraa luova Saara Aalto ja kihlattu Meri Sopanen saattavat avioitua vuonna 2018, laulaja kertoo Ilta-Sanomille.

Toiseksi Britannian X Factorissa sijoittunut Saara Aalto, 29, uskoo, että hän saattaa mennä naimisiin kihlattunsa Meri Sopasen kanssa ensi vuoden aikana. Aalto kertoo parin häätoiveista Ilta-Sanomille.

- Toivottavasti menemme naimisiin ensi vuonna, Aalto sanoo.

Aalto ja Sopanen eivät ole vielä päättäneet, menevätkö he naimisiin Suomessa vai ulkomailla.

- Kaikki sukulaiset ovat täällä Suomessa, mutta olisi ihanaa viettää häät jossain lämpimässä, eksoottisessa paikassa, Aalto pohtii.

Pariskunta muutti vastikään pysyvästi Lontooseen. Myöhemmin Aallon ja Sopasen kaksi koiraa saattavat tulla perässä parin Lontoon kotiin. Hännänheiluttajien muutto on vielä epävarmaa, koska hauvat pitäisi kuljettaa maahan rahtilennolla ilman omistajiensa läsnäoloa.

- Meillä on koiriamme hirveä ikävä. Täydentäisi kotiamme, jos koirat olisivat Lontoossa.

Saara Aalto ja Meri Sopanen edustivat brittiläisessä The Sun Military Awards -gaalassa joulukuussa. (kuva: AOP)

Aalto on kertonut aiemmin ajatuksiaan rakkaudesta Voice.fi-sivuston Rakkaudesta-juttusarjassa. Pääset lukemaan jutun tästä:

Lue myös: Saara, 29: "Tietyt ihmiset on tuotu elämäämme tietyksi ajaksi"

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat