Aamuyöllä lauantaina 20. kesäkuuta Espanjan Málagassa sattui järkyttävä onnettomuus, kun 27-vuotias nainen menehtyi vammoihinsa kaaduttuaan kuivuneen ruokokasvin päälle.
Paikallisen Málaga Hoy -lehden mukaan silminnäkijä soitti hätäkeskukseen noin kello 4.30 aamuyöstä ja vakavasti kaulan alueelle loukkaantunut nainen kiidätettiin sairaalaan.
Lue myös: Nainen kuoli skuuttionnettomuudessa Vantaalla
Lue myös: Maria, 21, osti Brasiliassa ohjatun köysihypyn – heitettiin sillalta alas ilman turvaköyttä
Leikkaushoidosta huolimatta nainen menehtyi.
Lehden mukaan nainen oli tulossa yökerhosta, kun hän kaatui sen ulkopuolella olleiden kasvien päälle. Tapauksessa ei epäillä rikosta.
Joidenkin lähteiden mukaan naisen epäillään olleen alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta tietoa ei ole vahvistettu. Poliisi ei ole sulkenut pois mahdollisuutta, että hänen juomaansa olisi yökerhossa laitettu esimerkiksi tyrmäystippoja.
Lue myös: Ihminen menehtyi hypättyään Tallink Siljan laivalta
Lue myös: Sonni tappoi entisen matadorin kesken härkätaisteluvalmistelujen
Fuengirola.fi-sivusto on saanut keskusrikospoliisin yhdyshenkilöltä vahvistuksen, että kyseessä oli suomalaisnainen.
Sivuston mukaan naisen kurkku leikkaantui auki hänen kaatuessaan teräviin, bambumaisiin ruokokasveihin.
Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.