Pian kruununsa luovuttava tangokuningatar Hanna Hirvonen tietää, että ihosta huolehtiminen on esiintyjälle tärkeä asia.
Hän ei sanonut ”ei”, kun tarjoutui mahdollisuus kokeilla erilaisia hoitoja klinikka Luxin taannoin järjestämässä muodonmuutostempauksessa.
Hoitoja teki sairaanhoitajataustainen klinikan omistaja Susanna Elisenvaara, joka muistetaan takavuosien tangoprinsessana – tosin eri nimellä.
-Kiitos vain Susannalle ja Luxille tästä mahdollisuudesta, Hanna toteaa.
Tangokuningattaresta loistaa se, ettei hommassa kyse ollut mistään turhamaisuudesta, vaan ihan käytännöllisestä asiasta.
-Tämä hoitoihin tutustuminen avasi sen, että mikään ei ole ikuista. Esiintyjänkin on tärkeää pitää ihostaan huolta, kun käyttää vahvoja meikkejä ja pakkeleita, Hanna sanoo.
Hän myöntää suoraan, että piikki lauloi, kun kerran kokeilla saattoi.
Hannalla oli näkyvä ryppy kulmien välissä. Sitä kutsutaan Sibelius-rypyksi.
-Tihrustan paljon, niin minulla oli sellainen ryppy. Se hoidettiin sitten pistoksella.
Lisäksi hänelle tehtiin muun muassa mikroneulausta. Kaikkea tehtyä Hanna ei enää muista kovin tarkasti, mutta kokemus jäi myönteisenä mieleen.
Tempaus sai hänen mukaansa ymmärtämään, että esteettiset hoidot ovat paljon muutakin kuin huulitäytteitä.
-Tässä iässä kollageeni hiipuu. Hoidoilla voi virkistää ja saada freesimpää ilmettä.
Kohtuullisuus on kaunista
Hanna toppuuttelee vilkkaan mielikuvituksen omaavia ja päästää naurun:
-En aio pumpata naamaa täyteen täytteitä.
Esiintyjänä hän ei kuitenkaan häpeile sitä, että ulkonäkö kiinnostaa. Esiintyjän työssä siihen kiinnitetään väistämättä huomiota.
-Totta kai sitä haluaa näyttää mahdollisimman hyvältä.
Mahdollista arvostelua Hirvonen ei pelkää. Hän tietää, että mielipiteitä riittää aina.
-Ihmisillä on aina mielipiteitä. En usko, että saan ”vanhoilta tangojääriltä” kuulla mitään arvostelua.
Hän sanoo, että kohtuudessa pysyvät hoidot eivät ole asia, josta kenenkään tarvitsee kauhistua.
Rintojen pienennyt odottaa
Hanna on aiemmin julkisuudessa puhunut myös rintojen pienentämisestä, sillä ne ovat hänelle rasite.
-Se on edelleen tavoitteena, mutta julkiselle puolelle leikkausjonoon päästäkseen täytyy tehdä vielä paljon töitä. Lisää liikuntaa ja ruokailurytmi sekä terveelliset elämäntavat kuntoon.
Hän muistuttaa, että suuririntaisuus ei ole monellekaan pelkkä ulkonäkökysymys.
-Aika raskas lasti se on. Ongelma, jota moni ei ajattelekaan.
Lue myös: IL: Tangopari värikkäästä suhteestaan – jo toista kertaa naimisissa
Hirvonen katsoo päättyvää tangovuotta lämpimästi. Hän sanoo saaneensa vuodesta paljon näkyvyyttä ja yhteistyökuvioita ja tavanneensa uusia ihmisiä.
-Ala on vaativa, raadollinen ja kilpailtu, niin kyllä kaikki nämä kantavat eteenpäin.