Kuva: AOP

Avatar-elokuvasaagan kaikki käsikirjoitukset valmistuivat - luvassa 4 jatko-osaa

31.01.2017 17:45 - Erica Alaluusua

Avatar-elokuvan jatko-osat on saatu kirjoitettua viidennettä osaa myöten valmiiksi.

Avatar-elokuvien kärsimättömille odottajille on saapunut ilouutisia. Elokuvamaailman moniosaaja, myös hittielokuva Titanicin tuotannosta vastannut James Cameron, 62, on paljastanut saaneensa työnsä Avatarin jatko-osien kanssa valmiiksi.

Tulevia elokuvia on työstetty ensimmäisen valmistumisesta saakka, ja jatko-osien on tarkoitus olla yhtä upeita visuaalisesti kuin edeltäjänsäkin.

Cameron on kertonut The Daily Beastille, ettei hän ole keskittynyt ainoastaan vain ensimmäiseen jatko-osaan.

- Olen keskittynyt Avatarin kaikkiin jatko-osiin tasa-arvoisesti, ja pyrin lähestymään niitä sen mukaisesti. Ne kaikki ovat kehitetty tasa-arvoisesti, Cameron sanoo, ja jatkaa:

- Sain juuri käsikirjoitukseni Avatarin viidenteen osaan valmiiksi, ja nyt aloitan valmistautumisen, kertoo Cameron ja paljastaa, että kuvaukset aloitetaan elokuussa.

- Tilaisuutemme on nyt käsillä ja kaikki on suunniteltuna, joten nyt aloitamme täydellä teholla. Tuntuu kuin olisin päässyt ulos vankilasta, koska olen ollut kirjallisessa luolalla viimeiset kaksi vuotta. Nyt nautin oikeasti elämästäni, en nauttinut kirjoittamisesta, Cameron paljastaa.

Avatar 2 -elokuvan on määrä valmistua vuoden 2018 jouluksi.

Lue myös: Uusi Avatar-elokuva valmistuu hiljalleen - ensi-ilta vuonna 2018

Lue myös: Disneyn tuleva Avatar-teemapuisto häkellyttää kauneudellaan - katso video

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat