Kuva: AOP

Maria Jungner Me Naiset -lehdessä: "Yksinhuoltajuus on elämäni raskain rooli"

02.02.2017 09:11 - Anna Hopi

Kaksi avioeroa läpikäynyt ruutukasvo Maria Jungner, 43, kertoo tunteneensa paljon häpeää ja raivoa siitä, että on kahdesti eronnut yh-äiti.

Ylen ruututoimittajana tunnettu Maria Jungner kokee elämänsä suurimmaksi tragediaksi sen, ettei saanut säilytettyä ydinperhettä. Hänen kaksi avioliittoaan, joista viimeisin oli Mikael Jungnerin kanssa, päättyivät eroon. Vasta terapian jälkeen hän on hyväksynyt, että oma perhe tarkoittaa hänelle elämää kahden tytön kanssa.

- Yksinhuoltajuus on elämäni raskain rooli. Vastaan yksin kaikesta enkä voi tiputtaa hanskoja hetkeksikään. Yritän järjestää arjen niin, että kerran kuussa saan pitää yhden vastuuttoman vuorokauden, jolloin minun ei tarvitse huomioida ketään muuta, hän kertoo Me Naiset -lehdelle.

Maria Jungnerin tyttäret ovat tällä hetkellä 14- ja 16-vuotiaita. Hän kertoo olevansa ylpeä siitä, millaisia ihmisiä lapsista kasvoi. Hän vinkkaa, että teinien vanhempien kannattaa välillä ottaa omaa aikaa, kun teiniangsti menee yli. Maria suositteleekin kuulokkeita kaikille teinien vanhemmille - niillä voi katsoa esimerkiksi hetken aikaa omaa suosikkisarjaa läppäriltä, kun alkaa keittää.

Lähde: Me Naiset.

Lue myös: IS: Mikael ja Maria Jungner hakivat avioeroa

Kilpailut

Uusimmat