Kuva: Senja Rapila

Antti Tuisku salamyhkäisenä Emma Gaalan villistä dollaripuvusta - "En voi paljastaa enempää..."

05.02.2017 14:15 - Iiro Myllymäki

Antti Tuiskun dollaripuku viittaa miehen mukaan hänen tässä kuussa julkaistavaan singleensä. Uusi albumikin on jo melkein valmis.

Antti Tuisku juhli eilen lauantaina Suomen musiikkimaailman kerman kanssa Emma Gaalassa. Tuisku pääsi pokkaamaan vuoden parhaan live-esiintyjän palkinnon. Ensi vuoden gaalassa Tuiskulle on luvassa kenties enemmän palkintoja ja ehdokkuuksia, sillä tuohon mennessä mies on julkaissut albumillisen uutta musiikkia. Tuisku kertoi Voice.fi:lle Emma Gaalan punaisella matolla, että uusi levy on jo melkein valmis.

(kuva: Senja Rapila)

- Levy on ihan sikahyvä. Kädet syyhyävät ja haluaisin, että kaikki pääsisivät jo kuulemaan kaikki biisit, Tuisku kertoi.

Levyn ensimmäinen single, Mä hiihdän, julkaistiin tammikuun alussa. Tuisku kertoo, että kappaleen vastaanotto on ollut todella ristiriitainen. Sitä sekä vihataan että rakastetaan intohimoisesti. Mä hiihdän on Tuiskun mukaan hyvä osoitus tulevan albumin rohkeudesta.

- Levyllä ääripäät ovat hyvin kaukana toisistaan. Kuten Mä hiihdän -biisi osoitti, olemme rohkeita ja kokeellisia. Biiseissä lauletaan sellaisista asioista, jotka kiinnostavat suomalaisia ja uppoavat ihon alle. Biiseissä ollaan kuitenkin myös itseironisia ja hauskoja. Olemme tehneet sellaista musiikkia, joka liikuttaa ihmisiä ja saa tanssimaan ja nauramaan, Tuisku kuvailee.

(kuva: Senja Rapila)

Seuraava sinkku kuun lopussa

Seuraava single albumilta on jo päätetty ja se on tarkoitus julkaista helmikuun lopussa. Tuisku kertoo, että hänen Emma Gaala -asunsa viittaa tulevan sinkun teemoihin.

- Tämä vaate itse asiassa valmistaa vähän tulevaa biisiä varten. En voi paljastaa siitä enempää, mutta tämä liittyy siihen.

Mies oli pukeutunut gaalaa varten dollarinseteliprinttiä vilisevään pukuun. Instagramissa Tuisku on jakanut kuvan itsestään ja Mikael Gabrielista eilisillan gaalasta ja liittänyt mukaan hashtagin #rahantakii. Tämä saattaa olla viittaus tulevan sinkun nimeen.

Lue myös: Kuka oli Emma Gaalan 2017 tyylikkäin mies? Katso ja vertaa

Lue myös: Antti Tuiskun hitistä tehtiin härski versio - kuuntele Mä runkkaan

Kilpailut

Uusimmat