Kuva: AOP

Gilmoren tytöt -komistus riisui kaiken uuden sarjan kuvauksissa - katso kuuma kohtaus

20.03.2017 15:15 - Senja Rapila

Chad Michael Murray oli 2000-luvun taitteessa monen nuoren naisen kuolauksen kohteena.

Näyttelijä Chad Michael Murray, 35, oli monen tytön unelmapoikaystävä 2000-luvun vaihteen jälkeen, kun hän näytteli monissa eri nuortensarjoissa. Murray tähditti muun muassa Gilmoren tytöt, Dawson's Greek -televisiosarjoja sekä elokuvia Tuhkimotarina ja Perjantai on pahin.

Näiden lisäksi näyttelijäkomistus on tähdittänyt nuortensarjaa One Tree Hill eli Tunteet pelissä -sarjaa, jota esitettiin myös Suomessa. Murray on aiemmin riisunut vaatteensa kyseisen televisiosarjan puitteissa, jossa hän näytteli Lucas Scottia.

Nyt näyttelijäkomistus on päässyt jälleen luopumaan vaatteistaan kameran edessä, kun hän tähdittää uutta Sun Records -sarjaa. Murray on kertonut Huffington Postin haastattelussa, että tuore kohtaus oli huomattavasti vaivaannuttavampi kuvata kuin miltei vuosikymmen sitten kuvattu kohtaus.

- Tämä on isäkroppa-versio minusta, Murray nauroi haastattelussa.

Voit katsoa Sun Records -sarjan kohutun kohtauksen alapuolelta.

Chad Michael Murray tähtitti Tuhkimotarina-elokuvaa yhdessä Hilary Duffin kanssa. (kuva: AOP)

Lähde: Huffington Post

Lue myös: Nyt on rohkeaa! Tyrmäävä malli Emily Ratajkowski julkaisi alastonkuvan

Lue myös: Suora urheilulähetys sai hauskan käänteen - asiantuntijan kynästä syntyi härski kuva, katso

Kilpailut

Uusimmat