Kuva: Fotolia

Kaksonen ei osaa sitoutua, rapu takertuu - horoskooppi kertoo, miksi parisuhteet kaatuvat

23.03.2017 15:06 - Anna Hopi

Kestävän rakkauden esteenä voi olla erilaisia asioita horoskooppimerkistä riippuen.

Suhteet päättyvät mitä ihmeellisimpien syiden takia. Aina sydämen särkymiselle ei ensalkuun löydy kunnollista yhtä syytä. Johtuuko se minusta? Johtuuko se kumppanista?

On vaikea olla täysin varma, miksi parisuhteet kaatuvat. Vaikka horoskooppimerkki ei ole tieteellinen totuus, se voi antaa osviittaa aiheeseen ja vähintäänkin pohdittavaa erotuskan keskellä.

Katso alta millaisiin kommelluksiin rakkaus päättyy oman horoskooppisi kohdalla.

Oinas (21. maaliskuuta - 19. huhtikuuta)

Oinaalla on hellä sydän, mutta tämä kiltteys ei aina välity muille. Voit vaikuttaa itseäsi täynnä olevalta ja liian itsenäiseltä, jotta olisit kiinnostunut pitkästä sitoutumisesta ja elämän jakamisesta toisen ihmisen kanssa. Se voi olla ongelma, jos etsit potentiaalista elämänkumppania.

Härkä (20. huhtikuuta - 20. toukokuuta)

Härkä on lojaali ystävä, mutta myös todella itsepäinen. Et päästä helpolla asioista irti ja pysyt vihaisena kauemmin kuin olisi tarve. Vaikka kumppanisi olisi väärässä ja pyytäisi anteeksi, haudot vihaa. Se voi olla luotaantyöntävää pitkällä tähtäimellä.

(kuva: Fotolia)

Kaksoset (21. toukokuuta - 20. kesäkuuta)

Kaksoset ovat vapaita sieluja. Sinun on vaikea vakuttaa toista ihmistä, että todella olet sitoutunut. Vaikka sitoutuisit, sinulla on silti omat kuviot elämässä ja kuljet niiden mukaan. Tämä voi haitata elämänkumppaniasi. Mieti välillä kumppanin tarpeita, ennen kuin lähdet syvään parisuhteeseen. Oletko todella valmis tähän?

Rapu (21. kesäkuuta - 22. heinäkuuta)

Rapu on hoivaaja ja saattaa olla parisuhteessa takertuja. Kun ote kumppanista voimistuu, hän voi tuntea olevansa ansassa. Tukahduttava intohimo voi sammuttaa suhteen liekin. Sinun tulee antaa toiselle tilaa, paljon.

Leijona (23. heinäkuuta - 22. elokuuta)

Leijona ei koskaan pettäisi kumppaniaan, mutta hän saattaa olla egoistinen ja turhamainen. Yrität liikaa voittaa kaikki parisuhderiidat, ja se ärsyttää kumppaniasi.

Neitsyt (23. elokuuta - 22. syyskuuta)

Neitsyt on merkeistä kaikkein epäileväisin. Tutkit kaikista merkeistä todennäköisimmin kumppanisi alusvaatelaatikoita ja selainhistoriaa. Epäilys ja mustasukkaisuus tappaa suhteen taatusti ennen kuin se ehtii edes kunnolla syventyä. Opettele luottamaan kumppaniisi.

Vaaka (23. syyskuuta - 22. lokakuuta)

Vaaka on toiveikkain merkeistä, ja se voi olla joskus jopa ongelma suhteessa. Otat elämääsi kumppaneita, jotka eivät ole sinulle oikeita ja yrität muuttaa heitä ihmiseksi, jota tarvitset elämääsi. Sen takia kaaoksen ainekset ovat ilmassa, jos et tutki ihastumisiasi vähän syvemmin.

(kuva: Fotolia)

Skorpioni (23. lokakuuta - 21. marraskuuta)

Skorpioni on intohimoinen, mutta joskus rakkaus vääntyy mielessäsi mustasukkaisuudeksi ja oudoksi käytökseksi. Et voi kontrolloida rakkaitasi, et voi roikkua heissä. Et omista heitä. Yritä päästä näistä ikävistä ominaisuuksistasi eroon, ettet toimi niiden mukaan.

Jousimies (22. marraskuuta - 21. joulukuuta)

Jousimies on merkki, joka voi yhtenä päivänä lenkkeillä 15 kilometriä ja lähteä toisena päivänä sukeltamaan. Se voi olla kumppanista hauskaa, mutta myös väsyttävää. Korkeat odotuksesi saavat sinut ongelmiin. Jos olet aktiivinen ekstrovertti ja kumppanisi introvertti, anna hänen joskus jäädä kotiin lepäämään ja vain olemaan.

Kauris (22. joulukuuta - 19. tammikuuta)

Kauriit eivät avaudu helposti ja heidän on vaikea luottaa kumppaneihinsa. Sinusta saa usein sen kuvan, että kumppanin pitää tehdä jotain maagista, jotta voit luottaa. Älä odota aina ihmisistä pahinta.

Vesimies (20. tammikuuta - 18. helmikuuta)

Vesimiehet ovat älykkäitä. Sinulla on kerkeäväinen kieli ja aina jotain omasta mielestäsi nerokasta sanottavaa. Voi olla hauskaa olla nopeahoksottiminen tyyppi, mutta tuota ominaisuutta ei välttämättä saa laitettua tauolle, kun olisi tarpeen. Saatat loukata syvästikin kumppaniasi - ja täysin ajattelematta.

Kalat (19. helmikuuta - 20. maaliskuuta)

Kalat, kuten myös Ravut, voivat olla todella tunteellisia aika ajoin. Kalat on usein haikailemassa vanhoihin suhteisiin ja miettii eksiään. Uuden kumppanin kanssa oleminen ja entisen rakkaan kaipaaminen on huono yhdistelmä. Sinun on opittava päästämään irti ja aloittamaan puhtaalta pöydältä uusi suhde.

(kuva: Fotolia)

Lähde: Higher Perspectives.

Lue myös: Oinas nukkuu 30 minuuttia, härkä vuorokauden - horoskooppisi paljastaa, kuinka paljon tarvitset unta

Lue myös: Millainen äiti olet? Horoskooppimerkki kertoo

Lue myös: Minkä rotuinen koira sopii sinulle parhaiten? Horoskooppimerkkisi paljastaa

Kilpailut

Uusimmat