Kuva: Fotolia

American Pie -tähden vaimon kylpykuva aiheutti käsittämättömän ryöpytyksen - katso mistä kyse

08.04.2017 08:15 - Karoliina Kotala

American Pie –elokuvista tuttu näyttelijä Jason Piggs ilmoitti hiljattain vaimonsa odottavan perheen toista lasta. Vaimon itse julkaisema vauvauutiskuva nostatti kuitenkin hämmentävän raivon.

Maailmantähdet ovat jo pidemmän aikaa paljastaneet vauvauutisensa maailmalle sosiaalisessa mediassa ja erityisesti Instagramissa on esitelty toinen toistaan suurempien tähtösten vauvamasuja. Kun American Pie -tähti Jason Biggsin näyttelijävaimo Jenny Mollen kertoi Instagram-seuraajilleen odottavansa toista lasta valokuvan muodossa, sai kuva kuitenkin osakseen melkoista kritiikkiä. 

Kuvassa Mollen seisoo juuri kylvystä tulleena alasti taaperoikäisen poikansa vieressä, joka on myös juuri noussut kylvystä. Vaikka kamera näyttäisi ikuistaneen herttaisen perhehetken, loukkaantui osa kuvan nähneistä Instagram-käyttäjistä melkoisesti. 

Syy kriittiseen palautteeseen ei kuitenkaan ollut Mollenin alastomuus, vaan ennen kaikkea naisen alastomuus poikansa edessä. Osa kommentoijista oli sitä mieltä, ettei pojan ole soveliasta nähdä äitiään alastomana. Kuva sai kuitenkin osakseen myös puolustavia kommentteja ja erään kommentoijan mukaan "useammankin pojan olisi hyvä nähdä äitinsä kantavan ylpeänä alaston kehonsa ja ehkä he itsekin oppisivat olemaan ylpeitä vartalostaan häpeilemättä". 

Alla kohun aiheuttanut kuva:

Lue myös: Nicki Minajin raskauskuva huijausta? Julkaisi ensimmäisen omakuvan kohun jälkeen

Uusimmat