Kuva: Mikko Räsänen

Martina Aitolehti kannustaa Esko Eerikäistä radiouralla: "Hän hoitaa sen hyvin"

12.05.2017 21:45 - Iiro Myllymäki

Martina Aitolehti kuuntelee silloin tällöin ex-miehensä juontamia radiolähetyksiä Radio Novalla. Myös ex-parin yhteinen tytär haluaa kuunnella isänsä ääntä radiosta.

Tänään Radio Nova on juhlistanut menestyksekästä 20-vuotista taivaltaan radioaalloilla. Kanavan synttärijuhlallisuuksiin Helsingin Kaapelitehtaalle saapui lukuisia julkkiksia, muun muassa Martina Aitolehti, 34.

Aitolehti kertoi Radio Novan haastattelussa, että hänellä on lämpimät muistot radiokanavasta.

- Olen monta kertaa antanut haastatteluja Novalle. Parhaiten mieleen on jäänyt se, kun olin pari kolme vuotta sitten päivän Radio Novan juontajana, Aitolehti kertoo.

Aitolehdelle ei jäänyt tästä kokemuksesta sen suurempaa kipinää radiojuontajan työn tekemiseen. Sen sijaan Aitolehden ex-mies Esko Eerikäinen työskentelee parhaillaan Radio Novan iltalähetysten ja Sunnuntaibrunssin juontajana.

Esko Eerikäinen (kuva: Mikko Räsänen)

- Jätän ne hommat Eskolle. Hän hoitaa ne hyvin. Aina välillä kuuntelen hänen lähetyksiään, ja tyttäremmekin haluaa kuunnella välillä, Aitolehti sanoo.

Aitolehdellä ja Eerikäisellä on yhteinen Victoria-niminen 7-vuotias lapsi.

Suomen suurin kaupallinen radiokanava Radio Nova täyttää tänään 20 vuotta. Tänään taajuudella kuullaan poikkeuksellisesti 20 tunnin suora lähetys, jossa kuullaan muun muassa runsaasti julkkisvieraita. Pääset tutustumaan Radio Novan juhlaohjelmaan täältä.

Lue myös: Martina Aitolehti avoimena: "Olen ollut ylimielinen elämää kohtaan"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat