Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Elokuva, jossa pääosanesittäjä suostui ensimmäistä kertaa alastomuuteen

05.07.2017 07:15 - Iiro Myllymäki

Villi sydän -elokuvan pääosissa nähdään Laura Dern ja Nicolas Cage.

Villi sydän on kehutun ja kiistellyn amerikkalaisohjaaja David Lynchin vuonna 1990 ensi-iltaan tullut elokuva. Elokuvan pääosissa rakastavaisia näyttelevät Laura Dern ja Nicolas Cage. Ristiriitaisen vastaanoton saanut elokuva voitti Cannesin elokuvajuhlilla arvostetun Kultainen palmu -palkinnon, mutta Cannesin yleisön joukosta kuului myös lukuisia buuauksia aplodien lomasta.

Elokuvaa on kuvailtu eroottiseksi road movieksi. David Lynchin luottonäyttelijä Laura Dern on haastattelussa muistellut suhtautumistaan elokuvan eroottiseen luonteeseen.

- En ollut koskaan ollut alasti elokuvassa. En ole oikein koskaan suvainnut sitä itselleni, mutta David halusi minun tekevän niin. Olin täysin sinut sen kanssa, koska se rakkaustarina oli niin turvattu. Missään kohtaa ei tunnu siltä kuin jollain mässäiltäisiin, Dern on sanonut.

Dern on myös ihmetellyt, miten Yhdysvalloissa elokuvayleisö tarttui niin innolla – ja osin paheksuen –elokuvassa esiintyvään alastomuuteen, kun taas eurooppalaiselle yleisölle asiassa ei ollut mitään ihmeellistä.

Katso alta elokuvan traileri:

Villi sydän
TV5
21.00

Lue myös: Nicolas Cagen vahanukke epäonnistui kammottavasti - katso

Lähde: Mental Floss

Kilpailut

Uusimmat