Tänään tv:ssä: Supersankarielokuva, jossa puvun pukeminen ensi kertaa sai päätähden itkemään

The Amazing Spider-Man kertoo tarinan sankarista.

Julkaistu:

Vuonna 2012 ilmestynyt The Amazing Spider-Man on supersankarielokuva, jonka päätähtenä nähdään Andrew Garfieldin esittämä Hämähäkkimies. Elokuvan ohjauksesta on vastannut Marc Webb ja sitä tähdittävät Garfieldin lisäksi Emma Stone, Rhys Ivans, Denis Leary sekä Campbell Scott.

Elokuvan tekeminen oli päätähti Garfieldille unelmien täyttymys. Hän onkin aikoinaan myöntänyt, että Hämähäkkimiespuvun pukeminen ylle ensimmäistä kertaa, sai hänet liikuttumaan kyyneliin saakka.

Hänen valintansa päärooliin oli ohjaajalle hyvin selkeä.

– Vaikka hänen nimensä saattaa olla monille uusi, hänet tuntevat tietävät hänen uskomattomat kykynsä. Hänessä on harvinaista älykkyyttä ja ihmisyyttä. Olen varma, että tulette rakastamaan häntä Peter Parkerin roolissa, ohjaaja kertoi tuolloin.

Elokuvan trailerin voit katsoa alta.

YouTube video

Lue myös: Kahden miestähden intohimoinen suudelma nousi Golden Globe -illan puheenaiheeksi – katso video

Lue myös: Maailman parhaiten tienaavat näyttelijättäret listattiin – katso top 10

The Amazing Super-Man
TV5
21.00