Kuva: AOP

Zayn Malik ei puhunut One Direction -bändikaverin kanssa - avautuu jäätävistä väleistä

14.09.2017 09:30 - Anna Hopi

One Direction -komistukset eivät tulleet toimeen keskenään bändiaikoina.

Zayn Malik jätti One Direction -yhtyeen vuonna 2015. Siitä lähtien on spekuloitu yhtyeen sisäisistä riidoista. Kerroimme aikaisemmin, että Malikilla oli ongelmia Louis Tomlinsonin kanssa, mutta miehet ovat sopineet välinsä. Nyt Daily Mail kirjoittaa, että Malikin ja sydäntensärkijän Harry Stylesin välit ovat olleet huonot koko yhtyeen olemassaolon ajan.

One Direction muodostettiin Brittien The X Factor -ohjelman kautta vuonna 2010.
Malik kertoi Us Weekly -lehden haastattelussa, ettei odottanut pitävänsä lähtönsä jälkeen minkäänlaista yhteyttä Harry Stylesiin, koska parivaljakko oli bändissä ollessaankin mahdollisimman vähän yhteydessä toisiinsa.

- En koskaan oikein puhunut Harryn kanssa, kun olin bändissä, Malik kertoi haastattelussa.

(kuva: AOP)

- En siis koskaan odottanut mitään suhdetta häneen, kun lähdin. Eikä sellaista ole tullutkaan, jos ihan rehellisesti sanon.

Malik sanoo, ettei torjuisi mahdollisuutta palata yhteen bändin kanssa, mikäli sellainen tuotaisiin eteen tulevaisuudessa.

- Kuka tietää? Ei koskaan saa sanoa ei koskaan. Jos haluaisin palata 10 tai 15 vuoden päästä, niin miksipä ei? Hän toteaa.

Malik lähti bändistä, kun oli tuntenut olonsa pitkään siinä huonoksi ja epäaidoksi. Nyt mies vie eteenpäin menestyksekästä soolouraa. One Direction taas on paraikaa tauolla, jolle yhtye jäi viime vuonna.

Lähde: Daily Mail, Us Weekly.

Lue myös: One Direction -tähti toteutti kuolleen äitinsä toiveen - hautasi sotakirveen bändiläisen kanssa

Kilpailut

Uusimmat