Kuva: MTV

MTV: Yllätyskäänne Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa: Yksi pari eroaa jo viiden viikon jälkeen!

29.09.2017 07:27 - Anna Hopi

Sarjassa seuratun hääparin tilanne kiristyy tulevassa jaksossa lisää.

Ensitreffit alttarilla -sarjan Marin ja Petrin yhteiselo on alkanut kankeasti. Pariskunta on jo ehtinyt riidellä monesta asiasta, eikä ole tuntunut löytävän jaksoissa toisistaan paljoa yhteistä. 3. lokakuuta nähtävässä jaksossa ongelmat tiivistyvät parin välillä siihen, että avioliiton toimivuus tulee tosissaan pohdintaan.

Petri toivoisi parilta vähemmän stressiä ja enemmän hyvää keskustelua.

– Toivoisin, että kommunikaatiomme paranisi. Kumpaakin tuntuu ärsyttävän enemmän tai vähemmän toistemme kommentit, vaikka toinen ei tarkoittaisi sanoa mitään ikävää, Petri puntaroi jaksossa MTV:n mukaan.

Lopulta pari päättää muuttaa erilleen ja ottaa suhteessaan askeleita taaksepäin. Hääpari kertoo päätöksestään asiantuntija Elina Tanskaselle. Petri ja Mari päättävät jatkaa suhdettaan ystävinä. Tanskanen rohkaisee paria kuitenkin vielä miettimään tilannetta.

(kuva: MTV)

Ensitreffit alttarilla tiistaisin kello 21 AVA:lla.

Radio Nova etsii yhdessä Ensitreffit alttarilla -ohjelman kanssa kaikkien aikojen suurimpia rakkauslauluja. Mikä laulu tuo mieleesi spesiaalin hetken? Äänestä biisisuosikkiasi täällä.

Lähde: MTV.

Lue myös: Ensitreffit alttarilla -Mari jäätyy Petrin homo-vitsistä

Lue myös: Ensitreffit alttarilla -Mari suuttuu Petrin käytöksestä ja kävelee tiehensä - riita alkaa kebabista

Kilpailut

Uusimmat