Kuva: MTV

Ensitreffit alttarilla -parin suhteessa uusi vaihe: "Toivon, että negatiivisuuden kierre päättyi"

11.10.2017 11:30 - Anna Hopi

Petri ja Mari saavat suhteeseensa rennomman energian kaveripohjalta.

Ensitreffit alttarilla -sarjan kuudes osa nähdään ensi tiistaina AVA-kanavalla. Siinä pariskunnat tutustuvat toisiinsa yhä paremmin. Mari ja Petri ovat olleet sarjan historiassa ensimmäinen pari, joka on muuttanut erimielisyyksien takia omiin koteihinsa. Tulevassa jaksossa pari pyrkii samaan suhdetta uusille raiteilla kaverisuhteen avulla.

Huvipuistopäivä Linnanmäellä avaa suhteesta uusia uria, ja he rentoutuvat vuoristoradassa.

- Olimme kumpikin rennompia ja pystyimme nauttimaan päivästä, emmekä takertuneet toistemme juttuihin, Mari toteaa.

Petrikin kokee parin rentoutuneen.

- Aikaisemmin on tuntunut, että toisen sanomisista ottaa heti itseensä, tai ärsyyntyy. itsekin oli eri asenteella liikenteessä. Nyt kaikki sujui hyvin, hän toteaa.

- Toivon, että negatiivisuuden kierre päättyi Lintsi-päivään. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Mielestäni pääsimme uudelle tasolle, näimme kummastakin ne hyvät puolet. Osattiin rentoutua, se oli kiva päivä. Toivon, että kun näemme uudestaan, sama jatkuisi jatkossakin.

(kuva: MTV)

Radio Nova etsii yhdessä Ensitreffit alttarilla -ohjelman kanssa kaikkien aikojen suurimpia rakkauslauluja. Mikä laulu tuo mieleesi spesiaalin hetken? Äänestä biisisuosikkiasi täällä.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa on nähty menneillä kausilla onnistuneita rakkaustarinoita. Viime kaudella toisensa saivat Milla ja Kimmo. Lue täältä, millaista arkea pariskunta elää nyt.

Kilpailut

Uusimmat