Kuva: AOP

Nicole Scherzinger avautuu erostaan Lewis Hamiltonista - syyttää miehiä itsekkäiksi

27.11.2017 12:15 - Iiro Myllymäki

Nicole Scherzinger oli suhteessa Formula 1 -tähden kanssa melkein seitsemän vuotta.

Pussycat Dolls -yhtyeestä ja X Factor -tuomaripestistään tunnettu Nicole Scherzinger, 39, seurusteli Formula 1 -tähti Lewis Hamiltonin kanssa seitsemän vuotta ennen kuin pari päätyi eroon vuonna 2015. Nyt nainen on puhunut avoimesti suhtautumisestaan parisuhteisiin, ja samalla hän saattoi antaa pientä kuittailua Hamiltonin suuntaan.

- Meillä naisilla on tapana antaa kaikkemme sille ihmiselle, jota rakastamme. Joskus kuitenkin suhteen toinen henkilö – mies – tapaa olla aika itsekäs, joten he ajattelevat itseään ja tekevät, miten heille itselleen on parhaaksi, Scherzinger kertoo Fabulous-lehden haastattelussa.

Lewis Hamilton (kuva: AOP)

Scherzinger puhui haastattelussa myös suoraan Hamiltonista ja pariskunnan erosta. Nainen myönsi, että ero oli hänelle kova paikka.

- Kyse on siitä, miten reagoi asioihin ja miten ne hyväksyy. Täytyy osata päästää irti. Olin tuossa suhteessa melkein seitsemän vuotta, enkä pidä epäonnistumisesta. Joten yritin saada homman toimimaan jotenkin, nainen sanoo.

Lopulta Scherzinger tajusi, että pariskuntaa ei vain ollut tarkoitettu yhteen. Tällä hetkellä nainen seurustelee tennispelaaja Grigor Dimitrovin, 26, kanssa.

Lue myös: Nicole Scherzingerin mekko oli tahattoman rohkea - mikä halkio!

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat