Kuva: Senja Rapila

Anna Puu tulevasta TVOF-kaudesta: "Raadolliseksi käynyt kilpailuhenkisyys otti vallan"

18.12.2017 10:15 - Anna Hopi

Laulaja Anna Puu nimeää suurimmaksi haastajakseen uutena tähtivalmentajana aloittaneen Toni Wirtasen.

Laulaja Anna Puu, 35, kuvailee tulevaa The Voice of Finland -kautta kilpailuhenkiseksi kaudeksi, jossa kaikki tähtivalmentajat yrittävät saada tiimiinsä parhaita laululahjakkuuksia.

- Erittäin vapautunut ja raadolliseksikin käydä kilpailuhenkisyys otti vallan, hän kuvailee nauraen kuvausten kulkua.

- Olemme kaikki varpaillaan ja virkeinä. Toni Wirtanen on ollut pahin kilpakumppanini. Isoin ongelma on se, että joku laulaja on voinut jo päättää, että hän tulee sun tiimiin, mutta Toni pystyykin puhumaan hänet ympäri omaan tiimiinsä, Anna Puu sanoo.

Millaiselle artistille olisi tilaa musiikkirintamalla?

- Haluaisin nähdä artistin, jolla on karismaa ja tarpeeksi halua näyttää. Hänellä täytyy olla motivaatiota, ja on tärkeää, että hän on myös kiva ihmisille. Hänen täytyy olla valmis tekemään töitä. Artistiksi haluavalla täytyy olla hyvä ääni ja toimivat esiintymistaidot, hän luettelee.

(kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Anna Puu julkaisi nuoruuskuvansa - kuin eri nainen, katso

Kilpailut

Uusimmat