Kuva: Getty Images

Vihdoin sovinto? Gwen Stefani esiteltiin eksänsä 24 vuotta nuoremmalle rakkaalle

07.03.2018 12:45 - Katariina Auvinen

Stefani kirjoitti kitkerästä erostaan ja rakkaudestaan myös kappaleen.

Laulaja, Gwen Stefani, 48, oli tsemppaamassa 11-vuotiasta poikaansa, Kingstonia, tämän urheiluottelussa. Kentän laidalla oli myös Kingstonin isä ja Stefanin entinen mies, Gavin Rossdale, 52, sekä hänen uusi rakkaansa, Sophia Thomalla, 28, jonka laulajatar tapasi ensimmäisen kerran. 

Stefani puristi Thomallan kättä sekä esittäytyi hänelle hymyssä suin. Näytti siltä, että katkera ero Rossdalesta on unohtunut, koska kaikilla vaikutti olevan erittäin mukavaa keskenään Daily Mail -julkaisu uutisoi. 

Stefani ja Rossdale tapasivat toisensa jo vuonna 1995 ja heillä on kolme poikaa yhdessä. Pariskunta avioitui vuonna 2002. Pariskunta ilmoitti eroavansa vuonna 2015. Ero oli Stefanille vaikea. Hän kirjoitti kipeästä erosta ja suhteesta myös kappaleen, Used to love you

Rossdale tapasi Thomallan viime vuoden heinäkuussa, jonka jälkeen pari on pitänyt tiiviisti yhteyttä. Stefani itse on löytänyt myös rakkauden rinnalleen kantritähdestä, Blake Sheltonista

Gwen Stefani löysi eronsa jälkeen uuden rakkauden kantritähdestä, Blake Sheltonista. (kuva: Getty Images )

Stefanin entinen mies, Gavin Rossdale, on tapaillut Sophia Tomallaa heinäkuusta saakka. (kuva: Getty Images )

Lue myös: Gwen Stefani näyttää täysin erilaiselta ilman punaisia huulia - puna on noussut tavaramerkiksi

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat