Kuva: Getty Images

Game Of Thrones -tähti kamppailee itsetunto-ongelmien kanssa - aloitti sarjassa vain 12-vuotiaana

26.03.2018 10:15 - Katariina Auvinen

Maisie Williams on myöntänyt, että hän tekee paljon töitä sen eteen, ettei hänen elämäänsä vaikuttaisi niin paljon ulkonäköpaineet.

Game Of Thrones - tähti Maisie Williams, 20, on avautunut haastattelussa huonosta itsetunnostaan. Williams oli vain 12-vuotias, kun hän teki ensiesiintymisensä maailman suosioon pompanneessa televisiosarjassa. 

Williams kertoo, että hän ei vielä pysty rakastamaan itseään juuri sellaisena kuin hän on. 

- Valehtelisin, jos väittäisin, etten huolehtisi siitä, miltä näytän ulkonäöllisesti. Koetan kuitenkin elää elämääni niin, etten kontrolloisi jokaista liikettä tai tekemistäni, Williams kertoo Daily Mail -julkaisun mukaan. 

Williams oli vain 12-vuotias, kun hän esiintyi Game of Thrones -sarjassa. (kuva: Getty Images )

Williams sanoo, että hänelle tulee aina välillä synkempiä aikoja, jolloin hänen itsetuntonsakin vajoaa pohjamutaan. Hän on myöntänyt edellisissä haastatteluissa, että Hollywoodin ulkonäköpaineet ovat vaikuttaneet hänenkin olemukseensa. Hän käy myös kamppailua itsensä kanssa siitä, millaisena näyttelijänä hän haluaa tulla esille. 

Lue myös: Game of Thrones -tähti teki maastavedon maailmanennätyksen - katso video suorituksesta

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat