Kuva: Senja Rapila

Olli Lindholm on innokas zumba-harrastaja: "Vaikka ihmiset nauravat, ei sillä ole merkitystä"

26.04.2018 12:45 - Senja Rapila

Suomalaislaulaja kertoo, ettei välitä muiden mielipiteistä. Harrastus tekee hänet onnelliseksi.

Yö-laulaja Olli Lindholm, 54, on kertonut 957-radion haastattelussa olevansa innokas zumba-tanssija.

- Torstaina yhdeltätoista, jos vain pääsen, yhtä Britney Spearsin biisiä vedän ihan hillittömällä raivolla ja ihmiset nauravat, mutta ei sillä ole mitään merkitystä, Lindholm kertoo haastattelussa juontaja Antti Granlundille.

Laulaja kertoo, että muiden mielipiteillä ei ole hänelle väliä.

- Jos olen jotain iän myötä oppinut on se, että on tehty sellainen tutkimus pohjoismaissa elävistä 100-vuotiaista ihmisistä, niitä yhdistää ainoastaan yksi asia, ja se on positiivinen elämänasenne. Jos joku on hienoa niin se on se, että on se sitten zumba tai body-balance, tai mitä niitä kaikkea on, että jos lähdet jostain paikasta niin että sulla on hyvä mieli, niin silloin hommat on hallinnassa. Minä saan siitä todella paljon hyvää mieltä.

Lue myös: Olli Lindholm julkaisi harvinaisen pusukuvan naisystävänsä kanssa - katso

Lue myös: Mihin katosivat Olli Lindholmin miljoonat? "Mitään ei ole säästössä!"

Kilpailut

Uusimmat