Kuva: Lars Johnson/Nelonen

TIS-Vilman shokeeraava paljastus - yrittänyt itsemurhaa useamman kerran

02.05.2018 17:38 - Katariina Auvinen

Nainen kertoo uusimmassa vlogijulkaisussaan kärsineensä mielenterveysongelmista alakoulusta lähtien.

Temptation Island -Vilma kertoo tuoreimmassa YouTube-videossaan kärsineensä mielenterveysongelmista jo vuosikausia. 

- Ongelmat alkoivat jo ala-asteelta saakka ja jossain vaiheessa se meni siihen pisteeseen, että ajattelin itseni tappamista. Yritinkin sitä muutamaan otteeseen, hän kertoo videollaan. 

Vilma kertoo käyneensä aikuisiällä terapiassa asian tiimoilta. 

- Nämä ongelmat eivät millään tavalla johdu Eliaksesta. Nämä ongelmat ovat olleet mukana jo nuoresta iästä lähtien. Olen pitkän ponnistelun jälkeen päässyt siihen pisteeseen, että tästä on suunta vain ylöspäin, hän kertoo. 

Vilman mukaan terapeutit ovat auttaneet häntä asioiden käsittelemisessä ja niiden ymmärtämisessä todella paljon. Hän aikoo turvautua jatkossakin terapiaan. 

Nainen vastasi videolla ihmisten lähettämiin kysymyksiin. Hän otti kantaa muun muassa siihen, että ihmiset ovat pitäneet häntä tyhmänä alettuaan seurustelemaan Eliaksen kanssa. 

Vilma itse vakuuttaa, että esimerkiksi YouTube-videoillaan kertomansa mielipiteet ovat täysin hänen omiaan, eikä niihin ole kukaan vaikuttanut. 

Katso video alta. 

Lue myös: TIS-Vilma kovasanaisena häneen kohdistuvasta säälistä: ”Naurettavaa”

Kilpailut

Uusimmat