Kuva: Getty Images

Totuus näyttelijäkaunottaren päähineiden takaa paljastui - taistelee kaljuuntumista vastaan

22.05.2018 20:15 - Katariina Auvinen

Jada Pinkett Smith on luopunut pitkistä kutreistaan. Nyt hän on avautunut henkilökohtaisesta asiasta haastattelussa.

Näyttelijä ja Will Smithin vaimo, Jada Pinkett Smith, 46, on kiinnittänyt ihmisten huomiota erikoisilla päähineillään viime aikoina. Smithin on nähty pitävän turbaaneja ja huiveja päänsä ympärillä ja nyt totuus niiden takaa on paljastunut. 

Smith kertoo nimittäin taistelevansa kaljuuntumista vastaan. Nainen kertoi asiasta antamassaan televisiohaastattelussa. 

- Olen todella kauhuissani. Olin suihkussa ja yht'äkkiä käsissäni oli tupottain hiuksia. Ajattelin, että minusta tulee kalju, hän muistelee kauheaa hetkeä, jolloin hiuksia alkoi lähtemään. 

Lääkärit ovat Smithin mukaan olleet epätietoisia sen suhteen, miksi hiuksia on alkanut nyt lähtemään. 

- Lääkäreiden mukaan se saattaa johtua stressistä, mutta siitä ei ole vielä varmuutta, hän kertoo. 

Smith kertoo, että kaljuuntumisen vuoksi hän on joutunut leikkaamaan pitkät hiuksensa lyhyiksi. Hän on surullinen, että on joutunut luopumaan pitkistä kutreistaan. 

- Ihmiset kärsivät syövästä ja pahemmista sairauksista, joten jos jumala tahtoo ottaa minulta hiukseni, ei minulla ole mitään valittamista, hän kertoo. 

(kuva: Getty Images)

(kuva: Getty Images)

(kuva: Getty Images)

Jada Pinkett Smith kertoi haastattelussa, että hän on leikannut hiuksensa aivan lyhyiksi kaljuuntumisen takia. (kuva: Getty Images)

Tähti on ennen suosinut pitkiä kutreja. (kuva: Getty Images)

Lue myös: Yksi Hollywoodin lempipareista juhlisti 20-vuotista avioliittoaan - paljasti suhteensa salaisuuden

Lähde: Metro 

Kilpailut

Uusimmat