Kuva: RadioPlay

Isän kuri sai 14-vuotiaan kauhun valtaan - murha oli parempi vaihtoehto kuin suututtaminen

04.06.2018 19:45 - Katariina Auvinen

RadioPlayn Huorapuutarhan jaksossa puitaan karmivaa tapausta, joka sai alkunsa viattomasta leikistä.

RadioPlayn Huorapuutarha-murhapodcastissa Justiina ja Pauliina puivat taas murhaajien maailmaa. Tällä kertaa Justiina kertoo Joshua Phillipsistä, joka murhasi 14-vuotiaana naapurin kahdeksanvuotiaan, Maddie-tytön, vuonna 1998. 

Tällä hetkellä Phillips kärsii vielä tuomiotaan vankilassa, ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen. Mies on kertonut, että hän pelkäsi isäänsä niin paljon, että murha tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin hänen suuttuttamisensa. Phillipsin isä oli kieltänyt ankarasti, että poika ei saisi leikkiä muiden lasten kanssa, jos vanhemmat eivät olisi kotona. 

Eräänä päivänä naapurin Maddie-tyttö, tuli kuitenkin pyytämään poikaa pelaamaan pesäpalloa kanssaan. Kaikki sujui ensin hyvin, mutta peli sai ikävän käänteen, kun Phillips osui Maddieta vahingossa päähän joko pallolla tai pesäpallomailalla. 

- Aivan täyttä varmuutta tästä ei ole, kumpi väline oli kyseessä. Joka tapauksessa Maddie sai päähänsä valtavan verta vuotavan haavan ja alkoi huutamaan kivusta, Justiina tähdentää. 

Paniikki otti valtaansa 

Phillips meni tilanteesta paniikkiin, koska pelkäsi isänsä suuttuvan tullessaan kotiin. Tämä oli rikkonut kultaista sääntöä, olla leikkimättä muiden lasten kanssa vanhempien ollessa töissä. Poika raahasi kirkuvan tytön huoneeseensa, jossa hän löi tätä uudelleen päähän. Tyttö kuitenkin vaikeroi entistä enemmän, joten Phillips puukotti Maddieta. 

Puukotuksen jälkeen hän siirsi vesisänkynsä päätyä ja sulloi tytön ruumiin sängyn ja lattian väliin. Juuri tällöin isä saapui kotiin töistä. Poika jutteli hetken vanhempansa kanssa aivan normaalisti, kunnes kuuli huoneestaan kolinaa. 

- Joshua oli rynnännyt huoneeseensa, jossa Maddie oli vaikeroinut. Tyttö oli edelleen elossa. Joshua siirsi sänkyä niin, että hän sai tytön esiin ja puukotti tätä vielä 11 kertaa. Näihin vammoihin hän kuoli, Justiina selittää. 

Äiti teki karmean löydön pojan huoneesta 

Phillips sulloi ruumiin samaan paikkaan ja auttoi vielä etsimään partioiden kanssa tyttöä, kun tämän vanhemmat ilmoittivat lapsensa kadonneeksi. Epäilyksen varjo heitettiin ensin lähellä asuvaan mieheen, joka oli tuomittu seksuaalirikoksista. Mies myös epäonnistui valheenpaljastuskokeessa, joten hänet asetettiin tutkintavankeuteen. 

Totuus selvisi kuitenkin karmealla tavalla viikkoa myöhemmin, kun Phillipsin äiti, Melissa, meni siivoamaan poikansa huonetta. 

- Melissa oli haistanut karmean hajun, joka hänen poikansa huoneesta tuli, joten hän päätti mennä siivoamaan sen. Kun Melissa oli astunut huoneeseen, hän oli nähnyt vesisängyn vieressä märän läntin, jonka vuoksi hän luuli vesisängyn vuotavan, Justiina kertoo. 

Phillipsin äiti oli siirtänyt sänkyä, jotta hän olisi selvittänyt vuodon. Sen sijaan äiti oli nähnyt lapsen jalan tipahtavan esiin. Vaikka Melissan oli vaikea käsittää tapahtunutta, hän oli heti soittanut poliisille, jonka vuoksi viranomaiset kävivät poimimassa pojan talteen suoraan koulusta. 

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Lue myös: Neiti X valitsi tietämättään sarjamurhaajan treffeille - vältti kiperästi karmean kohtalon

Kilpailut

Uusimmat