Kuva: Getty Images

American Pie -tähti on muuttunut 19 vuodessa melkoisesti - olisitko tunnistanut miestä?

12.07.2018 14:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

American Pie -elokuva julkaistiin vuonna 1999.

Thomas Ian Nicholas, 38, muistetaan ehkäpä parhaiten legendaarisesta nuorisoelokuvasta American Pie, jossa hän näytteli Kevin Myersiä.

Kyseisestä elokuvasta on ehtinyt kulua jo 19 vuotta, ja sinä aikana Nicholaksen ulkomuoto on tietenkin kokenut pienen muutoksen, kuten kenellä tahansa.

Oletetusti mies on miehistynyt melkoisesti. Kasvoille on ilmestynyt partaa, mutta hiukset sen sijaan ovat yhtä kiharaiset kuin vuosia sitten.

Vaikka ulkoisia muutoksia ei kovin paljoa ole, on miehessä silti jollain tavalla paljonkin uutta. Nopealla vilkaisulla häntä ei välttämättä tunnistaisi, mutta kun hetken katselee, paljastavat iloiset silmät ja nauravainen ilme miehen.

Miten on, olisitko sinä tunnistanut?

(kuva: Getty Images)

(kuva: Getty Images)

(kuva: Getty Images)

American Pie -elokuva ilmestyi siis vuonna 1999, ja siitä tuli hetkessä maailmanlaajuinen ilmiö. Siitä tehtiinkin myöhemmin myös kaksi jatko-osaa, jotka nekin keräsivät yleisöä teattereihin mukavan määrän.

Lue myös: American Pie -tähden näyttelijävaimo kuihtui synnytyksen jälkeen - kuva säikäytti fanit

Lue myös: American Pie -tähden legendaarista roolia tarjottiin ensin entiselle lapsinäyttelijälle - katso kuva

Kilpailut

Uusimmat