Kuva: Youtube

Tänään tv:ssä: Vaikuttava draamaelokuva Valkoisen talon hovimestariksi päätyvästä pojasta

23.07.2018 07:15 - Elisa Jalasjoki

Elokuva pohjautuu löyhästi tositarinaan.

Ensi-iltansa vuonna 2013 saanut draamaelokuva The Butler (suom. Hovimestari) on kiehtova kasvutarina puuvillaplantaaseilla työskentelevästä pojasta, joka monien mutkien kautta päätyy politiikan aitiopaikalle Valkoiseen taloon työskentelemään hovimestarina. 

Koskettavan elokuvan tarina perustuu löyhästi yli kolmenkymmenen vuoden ajan Valkoisessa talossa työskennelleen Eugene Allenin elämään. 

Vuonna 2014 kyseinen elokuva valittiin muun muassa Hollywoodin elokuvagaalassa Vuoden elokuvaksi.

Tapahtumarikas elokuva kattaa useita vuosia päähenkilö Cecil Gainesin (Forest Whitaker ja Aml Ameen) elämästä, sillä miestä kuvataan sekä nuorena, että myöhemmin, kun hän on jo ajautunut työskentelemään maan tunnetuimpien poliitikkojen rinnalle.

Mikäli maanantai-iltasi kaipaa siis sopivassa suhteessa draamaa, politiikkaa ja suhdekuvioita, on The Butler oikea valinta iltasi elokuvaksi. 

Katso elokuvan traileri alta.

Elokuvassa Cecil Gainesin vaimoa Gloriaa näyttelee yhdysvaltalaisen keskusteluohjelma The Oprah Winfrey Show:n juontajana tunnettu Oprah Winfrey.

The Butler

21.00

Liv

Lue myös: Laulaja Seal sivaltaa Oprahia tekopyhyydestä Hollywoodin ahdisteluskandaalissa - "On osa ongelmaa"

Kilpailut

Uusimmat