Kuva: Getty Images

Jennifer Lopez palaa valkokankaille - katso naisen tähdittämä hulvaton uutuustraileri

20.07.2018 16:45 - Elisa Jalasjoki

Naisen lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa myös Vanessa Hudgens.

Erityisesti musiikkiurastaan tunnettu latinotähti Jennifer Lopez, 48, aikoo palata muutaman vuoden tauon jälkeen takaisin valkokankaille. 

Lukuisista romanttisista komedioista tunnettu tähti kuvaa tällä hetkellä uutta elokuvaa yhdessä Hollywoodin tähtinäyttelijöiden, kuten Milo Ventimiglian sekä Vanessa Hudgensin kanssa. 

Tuleva Second Act (suom. toinen näytös) -nimeä kantava elokuva kertoo Lopezin esittämästä Mayasta, joka elää tavallista perhe-elämää matalapalkkaiseen työhönsä jumittuneena. Eräänä päivänä nainen kuitenkin havahtuu työskentelevänsä yksityisessä rahoitusfirmassa vailla alan koulutusta. 

Yllättävän uravaihdoksen taustalla on Mayan pojan hänelle luoma valeprofiili, jonka ansiosta elämä ottaa yhtäkkiä täysin uuden suunnan. Kommelluksilta ja hämmentäviltä juonenkäänteiltä ei kuitenkaan säästytä, sillä paljastumisen vaara on aina olemassa.

Mielenkiintoiselta vaikuttavan elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa ainakin Yhdysvalloissa tämän vuoden marraskuussa. Hulvattoman uutuustrailerin pääset katsomaan alta. 

Lue myös: Jennifer Lopezin kaksoisolento on superkuuma näky - katso

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat