Kuva: Senja Rapila

Juontaja Aki Linnanahde mukaan Tanssii tähtien kanssa -kisaan - "Olen alkanut jo elää kuin tanssija"

14.08.2018 17:45 - Iiro Myllymäki

Radiojuontajan tanssipari Saana Akiola uskoo, että hän pystyy tartuttamaan oman kilpailuhenkisyytensä Linnanahteeseen.

Suomalaisten suosikkisarja Tanssii tähtien kanssa palaa ruutuihin sunnuntaina 16. syyskuuta. Tänään tiistaina julkistettiin tulevan kauden kilpailijaparit. Yksi kilpailuun osallistuvista julkkiksista on monista tv- ja radio-ohjelmista tunnettu juontaja-toimittaja Aki Linnanahde. Tällä hetkellä Radio Novan Aamua juontavan Linnanahteen tanssiparina on aiemmiltakin TTK-kausilta tuttu Saana Akiola.

Linnanahde on aloittamassa tanssitreenirupeamaa jännittynein mutta innostunein mielin. Tanssinopettaja Saana Akiola kokee, että kaksikon välillä on eroja kilpailuvietin määrässä.

- Olen tosi kilpailuhenkinen ja lähden aina voittamaan kaikki kilpailut. Tässä meillä on Akin kanssa ero vielä tässä vaiheessa. Totta kai Akikin haluaa tehdä parhaansa ja tekeekin parhaansa. Usein se fiilis muuttuukin matkan varrella. Aluksi lähdetään rennoin rantein, ja yhtäkkiä herää kilpailuvietti siitä, että haluaa jatkaa ja oppia lisää, Akiola sanoo Voice.fi:lle.

Aki Linnanahde kokee, että hänen kilpailuviettinsä näkyy tanssin sijaan esimerkiksi kunnianhimona työasioissa. Tanssin suhteen hänen on vielä hankala kokea kilpailuhenkeä, sillä hän sanoo oman lähtötasonsa olevan ”täysi nolla”. Joillakin muilla hänen kilpakumppaneistaan on edes jonkin verran aiempaa kokemusta tanssimisesta, joten miehen on vielä hankala kuvitella kilpailevansa heitä vastaan. Hän kuitenkin tarttuu haasteeseen tosissaan.

- Teen ihan varmasti parhaani enkä tule tähän löysin rantein. Haluan oppia tanssimaan ja teen duunia sen eteen. Lopulta nähdään, mitä tähän kroppaan tarttuu, Linnanahde sanoo.

(kuva: Senja Rapila)

Jaana Pelkosesta kova vastus

Aki Linnanahde arvelee, että kansanedustaja Jaana Pelkonen kilpailuhenkisenä ihmisenä voi olla yksi hänen kovimmista vastuksistaan. Hän on myös kuullut tubettaja-laulaja Tuure Boeliuksen balettitaustasta, ja uskoo myös nyrkkeilijä Edis Tatlin hyötyvän tanssikilpailussa huippu-urheilijan kunnosta ja tottuneisuudesta kovaan treeniin. Linnanahde ei silti ajattele, että olisi epäreilua asettaa erilaisista tanssillisista taustoista tulevia ihmisiä vastakkain.

- Tämähän on loppujen lopuksi viihdeohjelma, Linnanahde sanoo.

Jälkikäteen ajatellen Linnanahdetta hieman harmittaa, ettei hän lapsena ryhtynyt harrastamaan tanssia. Jalkapallo vei voiton.

- Meidän kaveriporukassamme Nurmijärvellä tanssiminen ei ollut se coolein juttu, mies toteaa.

Saana Akiola määrittelee kaksikon tavoitteeksi sen, että he pääsisivät ainakin puoliväliin asti. Linnanahde on samoilla linjoilla.

- Jos olemme ensimmäiset putoajat, olen tosi pettynyt. Olisi kivaa olla mukana mahdollisimman monta viikkoa, jotta oppisi lisää ja tulisi hyvää liikuntaa. Tämähän on myös liikuntaa, Linnanahde sanoo.

- Onko tanssiminen muuten kuinka rankkaa? mies kysyy tanssipariltaan.

- On tämä rankkaa, Akiola vastaa.

- Jos suhteuttaa futikseen?

- Rankempaa, Akiola varoittelee.

(kuva: Senja Rapila)

Samalla aaltopituudella

Miestä ei kuitenkaan huolestuta astua ensi viikolla treenistudiolle ensimmäistä kertaa. Hän kertoo pilke silmäkulmassa, että henkinen valmistautuminen tanssijaksi on hänellä jo alkanut.

- Olen alkanut elää kuin tanssija. Katsoin, mitä tanssijat syö, ja he syövät sitruunakanaa. Söin sitä samaa. Olen aika hyvä tarkkailemaan asioita. Ihan kuin kävelisinkin jo vähän eri tavalla, Linnanahde myhäilee.

Ainakaan kemian puutteesta ei Linnanahteen ja Akiolan tanssitaipaleen luulisi jäävän kiinni.

- Tosi nopeasti löysimme Saanan kanssa saman aaltopituuden. Uskallan olla hänen edessään juuri niin huono tai hyvä kuin olen, Linnanahde sanoo.

Aki Linnanahteen lisäksi Tanssii tähtien kanssa -ohjelman 11. kaudella kilpailevat tanssipariensa kanssa kansanedustaja Jaana Pelkonen, meteorologi Pekka Pouta, juontaja Marja Hintikka, näyttelijä Hannes Suominen, laulaja Marita Taavitsainen, tubettaja Tuure Boelius, ex-missi Lotta Näkyvä, nyrkkeilijä Edis Tatli ja hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen.

Lue myös: Aki Linnanahde liikuttui kyyneliin kirjansa suosiosta: "En osannut unelmoidakaan"

Voice.fi ja Radio Nova kuuluvat Bauer Mediaan

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat