Kuva: MTV

MTV: Ensitreffit alttarilla -Eetu suhteen loppuratkaisusta: "Se oli väkisin yrittämistä"

07.11.2018 08:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Rosan ja Eetun suhde päättyi eroon.

Eilen illalla nähtiin viimeinen jakso suositusta Ensitreffit alttarilla -sarjasta. Siinä jokainen pari pääsi kertomaan katsojille sekä asiantuntijoille aikovatko he jatkaa suhdetta, vai päättyykö avioliitto eroon.

Tämän vuoden pareista yksi oli katsojien erityisen mielenkiinnon kohteena. Rosan ja Eetun suhde alkoi erittäin hyvin ja häissä parin välillä selvästi kipinöi. Suhteen edetessä tilanne muuttui ja moni olikin varma siitä, ettei parilla ole yhteistä tulevaisuutta.

MTV: tuoreessa haastattelussa Eetu myöntää, että ihanan alun jälkeen homma oli aika pitkälti vain yrittämistä.

- Alun jälkeen se oli tekemälle tekemistä. Kyllä siinä yritettiin, mutta ei tultu yhtään läheisimmiksi. Mitä enemmän opittiin tuntemaan, sitä enemmän tajuttiin, että ollaan erilaisia, Eetu kertoo. 

Miehen mukaan pari tulee tällä hetkellä toimeen, mutta tiivistä yhteydenpitoa ei ole.

- Tällä hetkellä tullaan toimeen. Ei sillee kuitenkaan pidetä yhteyttä. Kaksi kertaa viestejä vaihdeltu.

Eetun mukaan suurin suu erolle oli se, että kaikki tuntui liian väkinäiseltä. Rosan sanojen mukaan homma ei ollut edes ystävyyden tasolla.

- Monet asiat siihen vaikutti. Lähinnä se oli se, että se oli sellaista väkisin yrittämistä. Se ei vain ollut luonnollista, hän kertoo.

Vaikka homma päättyi ehkä ei-toivotulla tavalla, on Eetu iloinen siitä, että asian oikea laita on nyt julkista tietoa.

- Nyt ei tarvitse miettiä, että miten tuolla menee ja kenen kanssa. On se aika vaikeaa ollut, kun siitä ei ole voinut puhua.

Koko haastattelun pääset katsomaan alta.

Lue myös: Ensitreffit alttarilla tulee taas - osallistujien etsintä käynnissä

Kilpailut

Uusimmat