Kuva: Handout

Love Island -Veera kertoo kaukosuhteestaan Janne-rakkaan kanssa - 'En tajunnut edes itkeä'

28.01.2019 18:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Suloinen päivitys on saanut Virran seuraajilta hurjasti tykkäyksiä sekä kommentteja.

Love Island -ohjelmassa hurmannut Veera Virta on edelleenkin yhdessä ohjelmassa tapaamansa Jannen kanssa, ja nyt kaunotar puhuu kaukosuhteesta rehellisesti tuoreessa Instagram-julkaisussaan.

"Tämän kuvan ottamisen aikaan, kun olimme juuri pudonneet Love Islandilta, minä vain toivoin, että meidän juttu toimisi ulkomaailmassakin. En olisi kuitenkaan uskonut, että se voisi toimia näin hyvin. En ajatellut, että olisi mahdollista rakastaa enempää, mutta ilmeisesti voi. Joka päivä enemmän", Virta kirjoittaa kauniisti ja jatkaa:

"Tänään maanantai on minulle sunnuntai. Ainakin sen osalta, että piti sanoa heipat. Toisaalta, vaikka piti herätä epäinhimilliseen aikaan, niin kolme yötä viikossa yhessä on aika paljon enemmän kun kaksi yötä viikossa. Ja eroaminen vähän kuuden jälkeen aamulla juna-asemalla oli helpompaa, koska oli niin koomassa, ettei edes tajunnut itkeä niin kuin normaalisti. Ja nyt voi sanoa, että ylihuomisen ylihuomenna nähdään taas.⁣"

Veera Virta vertailee myös nykyelämäänsä ja Villa-elämää Love Islandilla.

"Eilen illalla, kun olin nukahtamassa siihen, että hengitettiin samaan tahtiin, ja minulla oli niin lämmin ja mukava olla siinä Jannen sylissä, sanoin että ainoa asia, miten tämä tilanne voisi olla parempi, olisi se, että saisi nukkua niin pitkään kuin haluaa ja olla jossain lämpimämmässä. Niin kuin villassa. Mutta en minä muuten sitä aikaa kaipaa. Tämä oikea elämä on ollu meille niin hyvä juttu. Mutta sitä lämpöä ja yhteistä aikaa minä kaipaan. Minulle joka päivä olisi loma Espanjassa, jos saisin nukahtaa Jannen viereen joka ilta.⁣" Veera päättää kauniisti.

Suloinen päivitys on saanut Virran seuraajilta hurjasti tykkäyksiä sekä kommentteja.

"Ootte niin söpöjä"

"Ihana"

"Tsemppiä eroaamuihin"

Katso julkaisu alta.

Jos julkaisu ei näy, paina tästä.

Lue myös: Shirly Karvinen yllättyi Love Island Suomi -ohjelman kuvauksissa: "Ei mennyt kuten ajattelin"

Lue myös: Love Island Suomi -ohjelmasta tuttu kaunotar otti uuden tatuoinnin kasvoihinsa - katso

Kilpailut

Uusimmat