Kuva: AOP

Kylie Jenner käyttää hurjan summan rahaa noutoruokaan - tilasi kerran vain yhden porkkanan

31.01.2019 14:45 - Katariina Auvinen

Naisen noutoruokatilaukset ovat aiheuttaneet kummastusta.

Meikkisarjallaan miljoonia tahkonnut Kylie Jenner, 21, ei säästele rahojaan tilatessaan noutoruokaa. Nainen käyttää suosittua applikaatiota ruokien tilaamiseen ja nyt Daily Mail -julkaisu on saanut tietoonsa, mitä kaikkea Jenner on vuoden aikana tilannut. 

Erikoisin tilaus on varmasti ollut yksi porkkana, jonka nainen oli tilannut keittonsa kylkeen. Kallein tilaus taas oli vuoden 1942 tequilapullo. Yhteensä hän on käyttänyt lähes 10 000 euroa noutoruokiin vuodessa. 

Nainen rakastaa erityisesti tuorejuustolla täytettyä bagelia, jota hän on saattanut tilata kymmeneltä illallkin iltapalaksi. Juuri ennen Stormi-tyttären syntymää viime vuoden helmikuussa, hän tilasi paljon kananugetteja ja hampurilaisia. 

Ilmeisesti Jennerille oli tullut karmiva nälkä viime kesänä, koska hän oli tilannut puhelinapplikaation avulla eräänä yönä kymmenen minuutin välein ruokaa itselleen. Nainen oli nauttinut kahden aikaan yöllä muun muassa pasta-aterian, macaronseja, maitoa, meksikolaista ruokaa ja hampurilaisia. 

Lue myös: Kylie Jennerin tulikuumat kuvat tihkuvat seksiä - mitkä alusvaatteet!

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat