Kuva: AOP

Olympialaistähti ja suomalainen poikaystävä hassuttelivat punaisella matolla - katso kuvat

01.04.2019 12:45 - Iiro Myllymäki

Taitoluistelija Adam Rippon edusti yhdessä Jussi-Pekka Kajaalan kanssa.

Yhdysvaltalainen taitoluistelijatähti Adam Rippon, 29, saapui GLAAD Media Awards -gaalan punaiselle matolle yhdessä suomalaisen poikaystävänsä Jussi-Pekka Kajaalan kanssa. Pariskunta poseerasi tottuneesti kameroille, mutta yksi asia teki poseeraustilanteesta poikkeuksellisen. Jussi-Pekka Kajaala työskentelee kiinteistövälittäjänä, ja pariskunta on seurustellut julkisesti vuoden verran.

Pariskunta päätti hassutella punaisella matolla pituuseronsa kustannuksella. Huomattavasti Kajaalaa lyhyempi Adam Rippon päätti nousta seisomaan jakkaralle tasoittaakseen pituuseroa, ja lopulta hän kohosi vielä miesystäväänsäkin korkeammalle.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Adam Rippon nousi monien huulille viime vuoden Pyeongchangin talviolympialaisissa. Tuolla hän voitti taitoluistelun miesten joukkuekilpailussa pronssia ja sijoittui soolosuorituksellaan kymmenenneksi. Ennen kaikkea hän voitti ihmisten sydämet puolelleen puolustamalla seksuaalivähemmistöjen oikeuksia lausunnoissaan. Rippon ilmoitti viime marraskuussa vetäytyvänsä kilpailu-urastaan.

GLAAD Media Awards -gaalassa annetaan tunnustuksia muun muassa tiedotusvälineille, elokuville ja tv-sarjoille, jotka edistävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaa.

Lue myös: Yhdysvaltalainen urheilijatähti esitteli suomalaisen poikaystävänsä punaisella matolla - katso

Lähteet: Olympic Channel, GLAAD.org

Kilpailut

Uusimmat