Kuva: AOP

Game of Thrones -tähti paljasti, miten suhde Joe Jonasiin alkoi - moni pystyy samastumaan

02.04.2019 12:15 - Iiro Myllymäki

Kihlapari saa kiittää rakkaudestaan sosiaalista mediaa.

Laulaja Joe Jonas, 29, ja näyttelijä Sophie Turner, 23, eivät ole se kaikkein tavallisin pariskunta ainakaan ammattien ja julkisuuden puolesta. Sen sijaan suhteen alku oli heidän kohdallaan yllättävänkin tavallinen. Game of Thrones -sarjan tähti Sophie Turner on nyt paljastanut, että sosiaalista mediaa on kiittäminen suhteen alkamisesta.

Turner kertoo Harper’s Bazaarille, että Joe Jonas teki ensimmäisen aloitteen.

- Meillä oli paljon yhteisiä kavereita. He olivat yrittäneet saada meidät tapaamaan toisemme jo pitkän aikaa. Seurasimme toisiamme Instagramissa, ja Joe laittoi minulle siellä yksityisviestin aivan yllättäen, Turner kertoo.

Valitettavasti sitä nainen ei haastattelussa kerro, millaisella viestillä Jonas Brothers -bändistäkin tuttu komistus hänet hurmasi. Kaksikko alkoi seurustella joulukuussa 2016, ja jo alle vuosi tämän jälkeen he menivät kihloihin. Joe Jonas on paljastanut, että pariskunta menee naimisiin tänä kesänä. Sophie Turner paljastaa, että häät pyritään pitämään mahdollisimman intiimeinä.

Sophie Turner puhuu tuoreessa haastattelussa kauniisti rakkaastaan.

- Hän on ihana. Hän on niin hauska. Ei uskoisi, että hän täyttää 30 tänä vuonna. Hän on hauskin, energisin ja positiivisin ihminen, kenet olen koskaan tavannut. Itse olen pessimistinen, joten tasapainotamme toisiamme, Turner sanoo.

Lue myös: Jo kolmas Game of Thrones -tähti meni kihloihin - julkaisi kuvan valtavasta sormuksestaan

Lähteet: Popcrush, Marie Claire

Kilpailut

Uusimmat