Kuva: AOP

Spice Girlsissa kuohuu: Geri kiistää seksin Mel B:n kanssa, kuka valehtelee?

02.04.2019 14:00 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Geri Horner on loukkaantunut väitteistä, joiden mukaan hänellä olisi ollut salasuhde Mel B:n kanssa.

Viime viikolla uutisoitiin, että Spice Girls -yhtyeen Mel B, 46, koko nimeltään Melanie Brown, paljasti arkaluontoisen tiedon yhtyeen historiasta. Nainen väitti Piers Morganin keskusteluohjelmassa harrastaneensa seksiä bänditoverinsa Geri Hornerin (ent. Halliwell), 46, kanssa.

- Se vain tapahtui, me vain kikattelimme ja siinä se, Mel B kertoi.

Nainen myös sanoi leikitellen, että Geri varmaan tulee vihaamaan häntä tämän paljastuksen takia. Naisten kiristyneistä väleistä on huhuttu seksipaljastuksen jälkeen. Seksipaljastuksen jälkeen huhut alkoivat myös velloa sen ympärillä, että Mel B ja Geri olisivat salaisesti olleet pariskunta vuoden ajan Spice Girlsin suurimman suosion aikoihin.

Nyt vihdoin Geri Horner on rikkonut hiljaisuutensa asiasta. Nainen kiistää viime päivien väitteet edustajiensa lähettämässä tiedotteessa.

”On ollut hyvin harmillista lukea näistä huhuista taas, etenkin näin äitienpäivänä. Geri on kiitollinen vuosien mittaan antamastanne tuesta ja lojaaliudesta. Hän rakastaa Spice Girlsia: Emmaa, Melanieta, Melanieta ja Victoriaa. Hän haluaa teidän tietävän, että se, mitä viime aikoina on kirjoitettu ei ole totta ja tämä on satuttanut hänen perhettään”, tiedotteessa kirjoitetaan.

Lähde kertoo Mirror-lehdelle, että Mel B:tä Gerin tiedote on hämmentänyt.

- Melistä tuntuu, että Geri saa hänet näyttämään valehtelijalta. Hän on sanonut, että ”ihan kuin Geri yrittäisi pyyhkiä pois osan historiastamme”, julkaisulle kerrotaan.

Spice Girls lähtee kesän kynnyksellä kiertueelle. Victoria Beckham ei osallistu. (kuva: AOP)

Pitkä puhelu

Mel B kertoi kohupaljastuksen jälkimainingeissa, että hän otti yhteyttä Geriin heti nauhoitettuaan tv-lähetyksen, jossa paljastus tapahtui. He keskustelivat pitkään muun muassa näistä Mel B:n sanomisista.

- Olin puhelimessa Gerin kanssa. Laitoin hänelle ensin tekstiviestiä ja kerroin, että myönsin Piersille, että meillä oli vähän sutinaa, mutta että sanoin kaiken kieli poskessa enkä mennyt yksityiskohtiin, Mel B on sanonut.

Mel B oli sanojensa mukaan myös huomauttanut Gerille, että kaikki tämä tapahtui ennen tämän avioliittoa ja lapsia, joten Gerillä ei ole syytä huolestua omasta maineestaan. Geri on kahden lapsen äiti, ja hän on naimisissa Formula 1 -tallipäällikkö Christian Hornerin kanssa. Mel B:llä on kolme lasta.

Jos bändin sisällä on draamaa, hetki sille on harvinaisen huono. Spice Girls valmistautuu nyt ensimmäiseen kiertueeseensa yhteentoista vuoteen, ja ensimmäinen keikka on toukokuun 24. päivä. Kiertue käsittää 13 keikkaa Irlannissa ja Isossa-Britanniassa.

Lue myös: Spaissari-Mel B:ltä jymypaljastus, harrastivat seksiä Geri Hornerin kanssa - "Me vain kikattelimme"

Lähteet: Metro.co.uk, Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat