Kuva: AOP

Pamela Anderson avautui seksisymbolin leimastaan - lähipiiri yrittää kieltää paljastavat kuvat

17.05.2019 19:15 - Katariina Auvinen

Nainen kertoo, että hän on ollut onnekas ulkonäkönsä suhteen.

Näyttelijä Pamela Anderson, 51, asuu tällä hetkellä Ranskassa, jonne hän muutti jalkapalloilijarakkaansa perässä viime vuoden puolella. Nyt nainen on ensimmäistä kertaa tähdittänyt muotimaailman yhtä arvostetuinta julkaisua, Vogueta. Anderson poseeraa Vogue Czechoslovakia -julkaisussa. 

Hän kertoi antamassaan haastattelussa muun muassa siitä, miltä hänestä tuntuu olla leimattu seksisymboliksi. Anderson kertoo, että ihmisten on vieläkin vaikea ottaa häntä vakavissaan. 

Nainen nousi suursuosioon Baywatch-sarjasta 1990-luvulla. (kuva: AOP)

- Kukaan ei oikeastaan tiedä, kuka minä todellakin olen. Ihmiset eivät uskoa minua ja minun pitää aina ensin todistella kaikille, että minulla todellakin on jotain sanottavaa. Jopa lähipiirissä olevat ihmiset pyrkivät rajoittamaan minua, koska olettavat suojelevansa minua neuvoillaan, Anderson kertoo. 

Naisen lähipiiristä saattaa esimerkiksi tulla kommenttia, ettei hänen pitäisi julkaista itsestään seksikkäitä kuvia. 

Anderson puhui myös ikääntymisestään. 

- Äitini varoitti minua jo siitä. Hän sanoi, että yhtenä päivänä katson peiliin, enkä tunnista sitä, kuka katsoo sieltä takaisin. Hän kertoi, kuinka hiukseni ohenevat ja kaulani tulee kurtistumaan seuraavaksi. Ulkonäköni tulee haihtumaan, mutta tähän mennessä olen ollut todella onnekas, Anderson sanoo. 

Lue myös: Pamela Anderson palasi yhteen nuoren rakkaansa kanssa - ystävät eivät hyväksy naisen suhdetta

Lue myös: Pamela Andersonin, 51, tuoreessa kuvassa rinnat ovat pääosassa - fanit hehkuttavat kilpaa

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat