Kuva: AOP

Kanye West avautuu lääkityksestään - sanoo täysin toista kuin Kim Kardashian

29.05.2019 14:15 - Iiro Myllymäki

Kanye West sanoo syövänsä lääkkeitä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Räppäri ja muotisuunnittelija Kanye West, 41, on aiemmin kertonut kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosistaan, ja hän on käsitellyt teemaa myös musiikissaan. Nyt mies on avautunut elämästä sairauden kanssa David Lettermanin keskusteluohjelmassa My Next Guest Needs No Introduction. Kanye West sai diagnoosinsa kaksi vuotta sitten.

Erityisesti mies kertoi, millaista on sairauden maanisten jaksojen aikana. Mielialahäiriössä maaniset kaudet ja masennuskaudet vaihtelevat, ja lääkityksellä mielialan muutoksia voi tasata. Kanye West kertookin, että hänen on joka päivä otettava lääkkeet, jotta hän ei lähde käymään ylikierroksilla. Hän kertoo, että maaniset vaiheet voivat pahimmillaan viedä sairaalaan. Kanye West keskeytti kiertueensa loppuvuonna 2016, ja hänet vietiin sairaalaan hoidettavaksi uupumuksen takia.

- Kun on maanisessa vaiheessa, on todella vainoharhainen kaikesta. Tämä on minun kokemukseni. Jollain muulla on erilaisia kokemuksia. Kaikista tulee näyttelijöitä. Kaikki on yhtä salaliittoa. Näet kaikenlaista. Uskot, että hallitus laittaa siruja päähäsi. Uskot, että sinua nauhoitetaan salaa, West luonnehtii sairauden seurauksia.

Mies jatkaa, että vainoharhaisuus voi mennä niinkin pitkälle, että hän luulee kaikkien haluavan tappaa hänet. Hän kuitenkin uskoo, että kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä voi seurata jotain positiivistakin. West uskoo, että osa hänen luovuudestaan voi selittyä kyseisellä häiriöllä.

Kanye Westin lausunnot lääkityksen käytöstä asettuvat mielenkiintoiseen valoon, kun niitä vertaa siihen, mitä miehen vaimo Kim Kardashian on aiheesta sanonut huhtikuussa. Kardashian kertoi tuolloin Voguelle, että lääkityksen käyttö ei ole Westille mahdollista, sillä lääkitys muuttaa niin paljon tämän persoonaa. Voit lukea Kardashianin lausunnoista enemmän tästä jutusta.

Lue myös: Kim Kardashianin neljäs lapsi syntyi - "Hän on täydellinen!"

Lue myös: Kanye West teki ensimmäisen kunnon esiintymisensä Kardashianien tv-sarjassa - katso hämmentävä video

Lähteet: Insider, USA Today

Kilpailut

Uusimmat